Aamuylläri

Tämä aamu alkoi mukavasti. Koko kämppä haisi p******a, kun sekä Nova että pennut olivat hieman sikailleet. Novallahan on nyt jo jonkinaikaa tuo penturuoka aiheuttanut vatsan löysyyttä ja nyt likka oli sitten yöllä käynyt keittiössä kakilla. Pennutkin olivat pistäneet parastaan. Eikä siinä kakassa nyt sinänsä olisi ollut mitään, mutta kun pennut olivat menneet nukkumaan niiden päälle. Heta oli lisäksi istunut oman kakkansa päälle, niin että se oli oikein liiskaantunut pyllykarvoihin. Siinä menikin sitten kivasti tunti, kun putsastin aitauksen, vaihdoin sinne uudet paperit ja rupesin sitten vielä pentuja pesemään =D Siinä ei kyllä tiennyt enää itkeäkö vai nauraa.

Alkaa kyllä olla ikävä podengopentuja, jotka ovat tuhatkertaa helpompia kuin tämä termiitit. Tosin ei noita siitä huolimatta voi muuta kuin rakastaa. On ne niin hellyyttäviä ulkona juostessaan ja syliin kivutessaan. Tänään olimme taas pidemmän aikaa ulkona leikkimässä, mutta muuten ovat saaneet tänään tottua aitauksessa oloon ;) Nyt vasta pääsivät kämppään juoksemaan, joten pitää jättää tämä päivitys lyhyeksi, että ehdin niiden pahantekoa vahtimaan.

Kommentit

Suositut tekstit