Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Windy astustettu -pentublogi taas aktiiviseksi

Pentublogi on elänyt hiljaiseloa, kun sekä Nefi että Windy jäivät viime yrityksillä tyhjiksi. Nyt Windy on kuitenkin astutettu uudestaan kerrassaan hurmaavalla uroksella ja toiveissa olisi pieniä karvaisia joululahjoja :) Yhdistelmänä tällä kertaa Estorian Artemis The Wild (Windy) x Lill Jägaren's Konsta (Väpä). Yhdistelmän sukupuu löytyy KoiraNetistä . Windy on hyvin energinen ja vilkas podengo, joka hurmaa niin tutut kuin vieraatkin. Windy on kaunis ja sopusuhtainen paketti, podengoksi aavistuksen liiankin siro. Windyn pennut tulevat todennäköisesti jäämään hyvin pieniksi, sillä Windy itse on vain reilu 3,6 kiloa ja säkäkorkeudeltaan n. 26cm. Windy on perheen pikku prinsessa, joka osaa olla omapäinen podengomaiseen tapaan, mutta tottelee silti suurimman osan aikaa hyvin. Äärimmäisen malttamattomana tapauksena Windy on kuitenkin vaatinut omistajaltaan rutkasti kärsivällisyyttä.  Tytöllä on myös vahva riistavietti. Kotioloissa Windy laittaa helposti isommatkin koirat ojennuksee