Siirry pääsisältöön

Neliviikkoiset pennut kokemassa uutta ja vanhaa

Nyt on pennuilla ikää neljä viikkoa ja siksi aloitetaan tämä blogi taas pakollisilla potrettikuvilla. Kuvia tuli otettua useampi kymmenen, mutta loppujen lopuksi vain muutamat olivat julkaisukelpoisia. Ihan kaikki eivät oikein innostuneet poseerauksesta, mutta parhaamme silti yritettiin :)

VADELMATASSUN HEAVENLY DUDE





VADELMATASSUN HEAVENLY FELLOW





VADELMATASSUN HEAVENLY BUDDY





VADELMATASSUN FRIEND OF MORNINGSTAR





VADELMATASSUN FRIEND OF EVENINGSTAR






Kauniita ja komeita pikku piraijoita näistä on näiden neljän viikon aikana kasvanut. Tämä päivä on ollut kaikenkaikkiaan pennuille kokemuksia täynnä. Osa oli jo tuttuja juttuja, osa aivan uusia. Ensinnäkin vuorossa oli taas kynsien leikkausta, joka sujui mukavasti pentujen nukkuessa tai sylissä kellien. Lisäksi pennut saivat toistamiseen matolääkkeen (vieraisilla käynyt oppilas sai auttaa tässä projektissa pitämällä pentuja vuoronperään sylissään ;) Saa nähdä uskaltaako tänne kukaan enää tämän jälkeen tulla kylään). Hieman sille irvisteltiin, mutta lääkkeet meni silti alas ilman suuria tappeluita. Tänään on jokainen pentu myös ensikertaa harjattu pentujen suureksi hämmennykseksi. Eivät oikein tienneet mitä tapahtuu, kun kasvattaja nappasi yllättäen käsivarrelleen ja antoi karstan viuhua oikein antaumuksella :)

Näistä kaikista päivän erikoisuuksista jännittävin oli silti ehdottomasti ensimmäinen ulkoilu. Pennut pääsivät siis ihan ensimmäistä kertaa pihalle testaamaan, miltä suomalainen kevätilma tuntuu. Siirsin pennut ensin kaikki koppaan ja sen avulla pihalle. Ulkona pennut lähtivät kaikki rohkeasti maailmaan tutustumaan. Odotin pentujen olevan peloissaan ja pysyvän vain yhtenä rykelmänä, mutta kattia kanssa. Alkujärkytyksen jälkeen pentuset nimittäin lähtivät kaikki omille teilleen. Kaikki maistelivat innoissaan lunta, juoksivat Novan ja podengojen perässä, kiipesivät (ja tippuivat) rappusilla. Yhdessä vaiheessa huomasin, että näkyvissä on vain neljä pentua ja siinä hetken panikoituani tajusin yhden karvakasan livahtaneen jo rappusten alle. En edes muistanut, että siellä on helposti pennun mentävä aukko. Hetken aikaa ehdin ihmetellä, kuinka kummassa saan pennun pois kiipelistä, mutta onneksi pieni Buddy tuli aivan itse takaisin ihmisten ilmoille pienen kutsumisen jälkeen. Buddy on tänään ollut Iltatähden veroinen seikkailija. Aamutähti on puolestaan syönyt kaikista eniten sormia ja varpaita ja pesukarhulelu on tytölle edelleen mieluinen. Dude rupesi osoittamaan perin novamaisia piirteitä änkeämällä tänään toinen toistaan ahtaampiin nukkumapaikkoihin ja Fellow yritti sisustaa pentulaatikon uuteen uskoon repimällä juuri vaihdetut paperit päreiksi. Alla kuvia päivästä ja toivottavasti nimet ovat taas edes suunnilleen oikein.




Ulkoiluun valmistautumista

Buddy tutkii lunta

Iltatähti juoksee äidin luo

Buddy

Iltatähti


Aamutähti

Dude

Buddy

Fellow ja Iltatähti

Fellow

Ulkoilu hieman väsytti :)

Fellow the korvakoira

Dude =D

Dude nauttii ahtaista paikoista

Siskokset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Freya ja Alfa treffasivat Ähtärissä

Freya "Estorian Dawn of Freija" kävi treffaamassa erittäin komeaa ja huippu hyvällä luonteella varustettua Alfaa "Eximus Vis Ice Cube" Ähtärissä sunnuntaina 25.4. ja maanantaina 26.4. Jos kaikki tähdet osuvat kohdilleen, seuraavien Estorian-podengojen pitäisi syntyä juhannuksen tienoilla. Tämä olisi hieno jatkumo Freyan edellisille pääsiäis-pennuille =D Ajelua tuli kahteen päivään yli 900 kilometriä, mutta kaksikon treffit sujuivat onneksi moitteettomasti. Alfa hoiti homman kotiin molempina päivinä esimerkillisesti. Poika ei turhia odotellut vaan hyppäsi heti selkään niin, että jo parissa minuutissa kaksikko oli nalkissa n. 10-15 minuuttia. Pentueen tarkkaa sukutaulua voi käydä kurkkaamassa KoiraNetistä . Yhdistelmän sukusiitosprosentit ovat 4:llä sukupolvella laskettuna 0%, 5:llä 0,84%, 6:lla 1,93%, 7:lla 2,86% ja 8:lla 3,42%.  Isä: Eximus Vis Ice Cube Silmät: ok 01/19 Polvet: 0/0 03/18 Näyttelyt: C.I.B. POHJ MVA BALT MVA FI MVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA R

Pennut kohti uusia seikkailuja... pentublogi hiljenee

Pentublogin päivitykseen tuli valitettavasti ylimääräinen viikon tauko. Kasvattaja-tädillä alkoi loma ja lomamaisemiin siirtymisestä aiheutuu tämän lauman kanssa aina melkoinen härdelli. Olemme myös seikkailleet pentujen kanssa kuluneiden kahden viikon aikana aktiivisesti erilaisissa maisemissa, mikä on osaltaan lisännyt kiirettä. Nyt on kuitenkin aika kirjoittaa tämän pentueen ainakin toistaiseksi viimeinen blogipostaus. Aapo muutti tänään omaan kotiinsa ja Dafne pääsee kotiinsa huomenna. Valo lähtee seuraavana lauantaina ja Telma sitten juhannuksena, joten Estorian pentulaatikko hiljenee viimein melkoisen penturupeaman jälkeen. Näistä pennuista kuullaan kuitenkin varmasti vielä somen kautta moneen kertaan, joten kannattaa laittaa varsinkin meidän instagram-tili seurantaan, jos et sitä jo seuraa. Mutta ennen kuin alan kertoa kahden viime viikon seikkailuista, tässä vielä pentujen viimeiset potretit viime sunnuntailta, yhteiskuvat torstailta ja vielä tänään otetut yhteiskuvat kasvatta

Viimeisen viikon draamaa

Pennut täyttivät viime viikon perjantaina 8 viikkoa. Viikonloppu oli niin täynnä ohjelmaa, etten ehtinyt blogia vielä silloin päivittämään. Kolme pentua onkin muuttanut jo omiin koteihinsa tätä päivitystä kirjoittaessani. Todennäköisesti tulen silti vielä yhden postauksen tämän pentueen kuulumisista tekemään kertoakseni viimeisenkin pennun kotiinmuutosta. Melko pitkälti tämä pentuarki on F-pentujen osalta kuitenkin taputeltu. Ennen kuin menen kuluneen viikon tapahtumiin tarkemmin, tässä vielä muutamat yhteispotretit koko pesueesta.  Yhdessä kasvattajatädin kanssa 💗 Sohvalla poseeraamista Hieman ehkä väsytti olla valokuvattavana Pentujen viimeiseen viikkoon mahtui vielä monanlaista actonia, niin hyvässä kuin pahassa. Viikko sitten sunnuntaina pennut saivat tavata enoni ja serkkuni, joiden kanssa pennuilla riitti paljon virtaa ja intoa leikkiä. Viikon aikana pennut pääsivät myös pari kertaa naapuriin tapamaan isosiskoaan Dafnea sekä Alvin-enoa, sekä tietenkin kissoja, jotka samassa oso