Estorian - pentulaatikko

Estorian pentulaatikko aktivoituu jälleen, tällä kertaa ehkä hieman yllättäen. Seuraavan pentueen oli tarkoitus olla podengopentua (Freya x Bono), mutta sainkin tilaisuuden käyttää Venäjältä tuotua samojedineitokaista jalostukseen. Eli vuosi edellisten sammaripentujen jälkeen, seuraava Estorian samojedipentue näkee toivottavasti päivänvalon loppiaisen tienoilla alkuvuodesta 2020. Pentueen äiti on ihana hoitokoirani, Helsingissä asuva Aida, eli Radost Zhizni Royal Gem For Viilea Valtias. Aidan ulkomuotoa voisi kuvata korumaiseksi. Tyttö on pienikokoinen, mutto todella sievä ja narttumainen neitokainen. Näyttelyissä Aidan kanssa ei ole paljon käyty, mutta niistä on tuloksena H, EH ja ERI. Aidan takaa löytyy todella hyvännäköisiä ja kauniita samojedeja, joten geenien pitäisi siltä osin olla kohdallaan. Luonteeltaan Aida on hyvin energinen ja aktiivinen koira, josta pienestä koostaan huolimatta olisi varmasti myös vetohommiin. Terveystutkimusten mukaan Aida on perusterve samojedi, jolla

Tänään on jo hieman ollut haikeutta ilmassa, sillä pennut ovat viettäneet viimeistä yhteistä päivää. Huomenillalla lähtevät uusiin koteihinsa Netta, Kaitsu ja Rilla. Lauantaina pääsevät sitten Luna ja Nanikin omiin koteihinsa. Eilen sovin näitä hakuaikoja ja itkuhan siitä jo pääsi. Pitää muistaa pakata paljon nenäliinoja mukaan, sillä luovutus tapahtuu Mäntsälässä ja itku on varmasti herkässä. Pentupakkaukset olen laittanut tänään valmiiksi ja huomenna pakkaan ne varmaan jo aamusta autoon, että pääsemme hyvissä ajoin heti töiden jälkeen lähtemään kohti Mäntsälää. Yritin jo aikaisemmin tällä viikolla ottaa pennuista yhteispotretin ja tällaista jälkeä saimme aikaan. Vasemmalta oikealle: Netta, Rilla, Luna, Kaitsu, Nani Tämä viimeinen viikko kului kyllä oikein hujauksessa. Pennut ovat järjestäneet niin paljon säpinää, että olen vain juossut kaaoksesta toiseen. Rehellisesti sanottuna olen välillä jo laskenut itsekin päiviä siihen, milloin pennut lähtevät. Varsinkin silloin, kun ole

Perjantaina pennut täyttivät 7 viikkoa. Tämän rajapyykin myötä on omat fiilikset aika kahtia jakautuneet. Toisaalta olen tuumaillut, miksi ihmeessä luovutan pennut vasta 8-viikkoisina? Hermohan tässä nimittäin menee! Pennut ovat niin täynnä tarmoa ja tuhointoa, että Mäntsälässä ollessamme äidin huonekasvit saivat kaikki enemmän tai vähemmän kyytiä. Pelkään ihan tosissani, millaista tuhoa pennut ehtivät saada aikaan, ennen kuin lopulta lähtevät. Hereillä ollessaan sähläävät niin mahdottomasti, että podengotkin alkavat olla hätää kärsimässä. Ulkoa pentuja ei saa lainkaan sisälle ja pihalle päästyään pennut katoavat kaikki eri ilmansuuntiin. Yöt kuluvat edelleen penturumban merkeissä, kun joka yö pitää vähintään kerran päästä painimaan sisarusten kanssa. Vesileikit alkavat myös olla todella suosittuja ja lattia onkin koko ajan märkänä. Pissalle ja kakalle pennut menevät mielellään pihalle, mutta pidätellä ne ei tietenkään osaa, eli oven pitäisi aueta sillä silmänräpäyksellä, kun hätä iske