Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2010.

Neiti prinsessa

Meillä on tänään ja eilen ollut Sirun kanssa hieman ongelmia. Likka ei nimittäin oikein viihtynyt pentulaatikossa, vaikka ei pentujen luota kauaksi olekaan lähtenyt. Pentulaatikossa ollessaan Siru kuopi ja kaapi aluspatjaa eikä suostunut asettumaan aloilleen. Erääksi syyksi tälle oudolle levottomuudelle vinkattiin pentulaatikon liian suurta lämpötilaa. Sinänsä ihan mahdollista, koska pentuhuoneessa on lattialämmitys, mikä varmasti voi nostaa pentulaatikon lämpötilan suuremmaksi kuin huoneen lämpötilan perusteella voisi olettaa. Siksi kokeilinkin laittaa lämmitystä pienemmälle. Yö sujuikin hyvin ja Siru ja pennut söpöilivät oikein urakalla: Siru nukkui pitkin pituuttaan Apollo kaulansa ympärille kietoutuneena ja Artemis vatsan vieressä sykkyrällä. Mutta aamulla sama levoton puuhailu jatkui. Siru yritti mytätä patjan päällä olevan huovan mytyksi alleen ja kokeilipa jopa lähteä pentulaatikosta minun tyynyni ja peittoni päälle nukkumaan - pentujaan edelleen tiukasti silmällä pitäen. Siitä

Uusia juttuja

Kohta ovat pennut kolmen päivän ikäisiä ja mukavasti on painoa ja kokoa tullut lisää. Varsinkin Artemis on todellinen suursyöppö. Ja on mitä tyypillisin podengo ajatusmaailmaltaan: "toisen ruoka on aina parempaa." Yritti nimittäin väkisin ajaa Apollon - joka taisteli kynsin hampain oikeudestaan - nisältä pois. Luovutti vasta, kun minä vähän avitin ja ohjasin Artemiksen väpättävän kuonon toisen nisän suuntaan. Siitä ehti kuitenkin kehkeytyä ensin melkoinen tyrkkimiskisa :) Sirulla oli eilen pienoinen ongelma. Oli nimittäin nousut istumaan kesken imetyksen eikä sitten enää päässytkään takaisin makaamaan liiskaamatta pentuja. Lopulta Sirun katse oli niin pyytävä, että oli pakko mennä nostamaan pikkuiset pois tieltä. Siru lysähtikin heti takaisin makuuasentoon ja rupesi vauvojaan pesemään. Melko hyvin Siru pikkuisistaan huolehtiikin, vaikka on jo ruvennut poistumaan pentukopasta oma-alotteisestikin pois. Esimerkiksi yöllä Siru oli ilmeisesti lähtenyt etsimään pissa paikkaa ja ol

Toinen yö takana

Nyt on toinenkin yö mennyt ja paljon rauhallisemmissa merkeissä kuin edellinen. Jopa minä sain nukuttua. Tosin olen ilmeisesti saanut flunssan lattialle nukkumisesta (olen siis tuonut patjan pentuhuoneen lattialle tarkkaillakseni tilannetta näinä muutamina ensimmäisinä päivinä myös yöllä) ja nyt on nuha ja kurkku kipeä. Todella terhakoita pikku pentuja täällä kyllä on. Artemis on ihan kuin äitinsä, yhtä perso rualle. Painoa onkin tullut lisää jo vaikka kuinka. Myös Apollo on kasvanut, joskaan ei aivan yhtä paljon. Olihan Artemiksella tosin alunperinkin pieni etumatka. Kovasti lapsoset haluaisivat aina päästä samasta nisästä syömään ja jos se ei onnistu, niin ainakin sitten päällekkäisiin. Pikkuset ovat välillä aivan solmussa. Eilen saatiin Siru vihdoin houkuteltua ulos niin pitkäksi aikaa, että tyttö malttoi tehdä kakit. Melkoista edestakaisin vekslaamista kakka-reissu kyllä oli, kun Siru yritti koko ajan palata pentujensa tykö. Olo helpottui kuitenkin huomattavasti heti kun kakit sa

"Et saa lähteä"

Vaikka Sirulla onkin ihan ok äidinvaistot, niin yksi ongelma tässä nyt on. Minä en saa poistua talosta. Tänään kun yritin lähteä muita koiria lenkittämään, niin Siru jätti heti pentunsa oman onnensa nojaan ja jäi portille ihmettelemään, minne minä lähdin. Toisella kerralla myös sama juttu. Eli ilmeisesti joudun nyt olemaan aika tiiviisti neljän seinän sisällä. Muuten Siru ei välitä minun läsnäolostani paljoakaan. Hoivailee pentuja itsekseen ja välillä nukkuu, vaikka minä olisi jossain muualla päin taloa enkä pentulaatikon lähelläkään. Mutta jos yritän muiden koirien kanssa lähteä ulos, niin heti alkaa kauhea levottomuus. Pennun voivat hyvin ja syövät sen minkä ehtivät. Apollo roikkui Sirun nisässä niin terhakkaasti kiinni, että kun Siru päätti äkkiä nousta, nousi myös pentu. Artemis nukkuu paljon, mutta syö sitten välillä oikein antaumuksella ja kovaan ääneen. Ja koirien nimistä vielä... eli melko varmasti pennut tulevat siis olemaan Apollo the Bright ja Artemis the Wild kuten tuos

A-pentueen ensimmäinen yö

Nyt on pentusten ensimmäinen yö takana. En viitsi edes ajatelle, miltä näytän peilistä... sen verran paljon tuli valvottua. Yö meni tyttösen osalta hyvin, mutta pojan kanssa oli kolmesta eteenpäin hieman vaikeuksia. Ilmeisesti pentulaatikkoon pääsi sittenkin jostain vetoa ja poika sai kylmää (pirun tyttö kun valtasi lämpimimmän paikan aivan Sirun masun alta). Poika aloitti hirveän kitinän ja itse istahdin huolestuneena viereen tutkimaan jälleen kerran kaikkia pentukirjoja. Lopulta päättelin, että pojalla on kylmä ja laiton pikkuisen vähäksi aikaa paitani sisään. Siitähän Siru riemastui. Luuli minun varmaan yrittävän siepata vauvaansa, joka huuteli niin maan perusteellisesti vielä paitanikin sisältä. Onneksi Siru ei aivan seinähulluksi sentään heittäytynyt, vaan saimme poikaa lämmitettyä. Lisäksi lisäsimme lämpöä huoneessa ja laitoimme muutamia kuumavesipulloja pentulaatikkoon pikku likan iloksi. Kokonaisuudessaan kesti kuitenkin reilu tunti ennen kuin saimme pojan rauhoittumaan ja sen

Pennut syntyivät

Nyt on synnytys ohi ja kaikki (ainakin toistaiseksi) hyvin. Siru oli aamu viidestä asti ollut todella levoton ja läähättänyt ja kitissyt vain pesäkolossaan. Siru avautumisvaiheen aikana Noin klo 15.20 Sirun sikiövedet tulivat ulos... Tomin sängylle. Siru ehti nimittäin livahtaa pois vahtivan silmäni alta Tomin huoneen ovesta sisään. Yhtäkkiä Tomi vain huutaa, että mitä märkää Sirun peffasta tulee ja kun juoksin perässä, niin sikiövedethän ne. Kova maanittelu saada Siru pois sängyn alta, mutta onnistuttiin sentään. Pariin tuntiin ei tapahtunut mitään. Lieviä polttoja, mutta ei mitään kummempaa. Rupesin jo pelkäämään vaikka mitä ja soitinpa kerran eläinlääkäriinkiin, kun tuntui, että Siru vaan väsyi eikä mitään kuulunut. Lääkärissä kuitenkin lohduteltiin ja sanottiin, että vielä voi rauhassa pari tuntia odotella. No eihän soitosta mennyt kuin reilu kymmenen minuuttia, kun synnytys käynnistyi toden teolla. Noin klo 17.30 näin ensimmäisen vilauksen jostain pentua muistuttavasta ja par

Odottelua

Täällä edelleen odotellaan... ja odottavan aika on pitkä. Itse yritän katsella dvd:ltä neiti Marpleja saadakseni ajatukseni rauhoittumaan. Samalla lueskelen "Parempaan Pentutulokseen" - kirjaa sekä kasvattajaopasta ties kuinka monetta kertaa *_* Siru puolestaan jatkaa hermoiluaan, vaikka välillä nukkuu sohvalla pitkiäkin aikoja aivan rauhassa. Aika usein Siru kaipailee ulos pissalle. Äsken oli myös paska ruvennut menemään hieman löysäksi. Lämpöä en ole saanut uudestaan mitattua, kun likka parka ei malta pysyä paikallaan hetkeäkään. Kun äsken yritin, näytti kuitenkin siltä, että olisi nousussa, vaikka lopullista lukemaa ei saatukaan. Pentukoppa ei vieläkään ole paras paikka, vaikka kelpaa jo paljon paremmin. Nytkin Siru meni sinne oma-aloitteisesti vouhottamaan. Laitettiin nimittäin kopan päälle pahvin palat niin, että se on nyt tarpeeksi "ahdas" Sirunkin mielestä. Palat saa kuitenkin nopeasti pois tieltä, niin eivät pääse häiritsemään synnytystä. Nyt tätä avautumi

Yllätys :)

No nyt meinasi Tomi saada kivan yllätyksen. Siru nimittäin katosi (pääsi pentuhuoneen portista läpi kun vähän yritti). Mistään sitä ei löytynyt, vaikka kuinka huutelin. Sitten huomasin Tomin huoneen oven olevan auki ja arvelin, että nyt se on varmaan mennyt sängyn alle. No eipä näkynyt sängyn alla eikä päällä. Mutta siellä huoneessahan se kuitenkin oli. Änkenyt itsensä sisään Tomin vaatekaapin raosta ja ruvennut pesää väsäämään sinne, Tomin puhtaiden vaatteiden päälle hullunkiilto silmissään. Nyt hain Sirulle pentukoppaan pehmeämmän tyynyn, jota on parempi kuopia ja kaapia. Voi olla, että se pitää kuitenkin ottaa pois sitten kun synnytys alkaa. Tyyny sai Sirun kuitenkin kiinnostumaan myös pentukopasta, vaikka ei vieläkään tunne oloaan siellä täysin kotoisaksi. Ei ole tarpeeksi ahdas... siitä se kiikastaa *_* Siru ei ole tyytyväinen ennen kuin seinät kirjaimellisesti kaatuu niskaan.

Synnytys lähellä

Nyt alkaa Sirun synnytys olla lähellä. Eilen lämmöt putosivat selkeästi 37 asteen alapuolelle. Pienoista levottomuuttakin oli ilmassa eivätkä murot maistuneet enää lainkaan. Lisäksi Siru rupesi petailemaan itselleen pesää ja yritti väkisin änkeä jokaisen sängyn alle vuoron perään. Tänään noin klo 5 aamulla Siru rupesi sitten läähättämään. Sen jälkeen Siru onkin muuttunut koko ajan levottomammaksi. Juoksee ympäri taloa, vikisee ja läähättää. Välillä tutisee ja käy pesässään petailemassa. Joskus kuuden aikoihin Siru myös oksensi, mutta sen jälkeen ei ole pahoinvointia ollut. Vartti sitten kun lämpöä mitattiin, oli vieläkin hieman 37 alapuolella, mutta kuitenkin korkeampi kuin kertaakaan eilen. Eli tästä se lähtee. Pysykää kanavalla ;) Pidetään peukkuja ja toivotaan parasta.

Lämmöt alhaalla

Tänään on Sirun lämmöt ollut 36-37 rajalla. On voinut huomaamatta käydä selkeästi tuolla 37 alapuolellakin, kun mitattiin ensin aamulla ja toisen kerran vasta jokin aika sitten. Kovin väsynyt Siru on edelleen, mutta ruoka kyllä maistuu eikä Siru ole vielä sen erikoisemmin ruvennut suoltaan tyhjentämään. Hyppii myös reippaasi tuoleille (ja jopa sohva pöydille *_*) estelystä huolimatta. Äsken lähti Nefi evakkoon isovanhempien luo Somerolle. Vaikka tytöillä on mennytkin hyvin, en halunnut turhaan stressata tyttöjä pitämällä samassa talossa synnytyksen aikana. Nefi ei nimittäin halua joutua pois sieltä missä tapahtuu ja Siru puolestaan ei halua Nefiä lähimaillekaan heti jos jotain vähän erikoisempaa on tiedossa. Viikonloppuna, kun luulimme tuon synnytyksen jo käynnistyvän, tytöillähän meinasi palaa pinna toisiinsa, kun ei Nefi suostunut antamaan Sirulle omaa rauhaa ollenkaan ennen kuin saimme tytöt eri huoneisiin. Toivottavasti Nefi osaa käyttäytyä eikä aja mammaa ja pappaa aivan puhki li

H-hetki jo käsillä?

Voipi käydä niin, että pentuja tulee meille nyt odottamaani aikaisemmin. Kyllähän lääkäri varoitti, että pennut voivat syntyä jo hyvissä ajoin, mutta en ehkä ajatellut ihan näin hyvissä ajoin. Laskettu aikahan olisi varsinaisesti vasta ensi viikon lopulla (pe-la). Joka tapauksessa Sirun lämpö rupesi siis jo eilen laskemaan kohti 37 ja kävipä kerran sen alapuolellakin. Puolituntia sitten kun mitattiin, oli 37,09 (aiemmin ollut siis siellä 37,85 asteen kieppeillä). Lisäksi kuuden aikoihin Siru piti hetken aikaa melkoista vikinää, mikä meni kuitenkin nopeasti ohi. Nyt tässä sitten odotellaan ja ihmetellään. Mitenkään erikoisestihan Siru ei käyttäydy. On aika väsynyt, mutta muuten oma iloinen itsensä. Olisi tänä aamunakin meinannut antaa naamapesun, mutta tyytyi tällä kertaa syömään käteni ;) Nefin kanssa oli eilen hieman kismaa, mutta nyt ei tytöilläkään ole ongelmaa (Nefi on niin tyytyväinen päästyään jälleen samaan huoneeseen kanssani, ettei halua tapella). Tiedottelen sitten lisää asi

H-hetki lähestyy

Nyt on tuohon maagiseen 63 vuorokauteen lähes tasan viikko, joten pentuja voi ruveta tosissaan odottamaan ensi viikon lopulla. Kyllä tuolta masusta on jo jotain liikettäkin tuntunut ja nisät ovat melkoisen turvoksissa. Vatsa on myös selkeästi laskeutunut, vaikka ei mitenkään suureksi olekaan paisunut. Muistuttaa Siru silti lievästi pikkuista minipossua. Sirun lämpöä ollaan nyt ruvettu mittailemaan ja aikalailla se on jämähtyänyt noin 37,8 asteeseen. Ensin luulin mitanneeni väärin (koiran normi lämpötila on hieman yli 38 astetta), mutta sitten luin onneksi, että tiineen nartun lämpö on tiineyden loppuvaiheilla hieman normaalia alhaisempi. Ei siis huolta. Nyt sitten yritetään bongata se "suuri" lämmönlasku ennen synnytyksen alkua. Sirun hormonit ovat ilmeisesti tasaantumaan päin, on nimittäin luonteeltaan jo paljon enemmän oma itsensä. Tosin selkeästi huomionhakuisempi ja hellyydenkipeämpi. On nyt ruvennut myös etsimään omaa "pesäkoloa", joista lemppari on minun sän

Väsymystä

Toivuttuaan liiallisesta kiukkuisuudesta Siru on mennyt toiseen ääripäähän. Nyt tyttö on nimittäin todella väsynyt ja nukkuu nytkin selkäni takana (siinä sitä ollaan, kun yritän olla nojaamatta liian taakse, ettei neidin vatsa vaan litistyisi). Eilen kun kävimme isovanhempien luona toivottamassa hyvät äitienpäivät, tyttö nukkui lähes koko automatkan (yhteensä siis melkein 4 tuntia) ja sitten perillä makoili koko ajan sohvalla tai lattialla. Makoilu tapahtuu nyt useimmiten jommalla kummalla kyljellä, harvemmin enää vatsa kohden lattiaa. Myöskään makkara ei maistunut yhtä hyvin kuin aikaisemmin, sillä viimeistä palaa vaan kanniskeltiin ympäriinsä. Tänäänkin Siru on pääasiassa nukkunut. Siru osoitti myös ensimmäistä kertaa haluttomuutta lenkkeilyyn. Tähän mennessä on todella terhakkaasti lenkille lähtenyt, joskin on tiineyden ajan ollut kenties tavallista rauhallisempi liikkeissään. Nyt ei kuitenkaan kävely meinannut millään maistua, ja lopulta Siru kääntyi itse kotipäin ja oli sitä miel

Astutuksesta kuusi viikkoa

Nyt on astutuksesta 42 vrk eli kuusi viikkoa. Vatsa sen kun kasvaa ja nistä ovat jo melko turvoksissa. Tuli taas otettua Sirkusta myös muutamia kuvia. Siru Lisäksi Siru ja Nefi ovat nyt ilmeisesti sopineet välinsä (kolinapurkin ja namien avustuksella). Siru ei ole enää yhtä ärtsynä eikä Nefikään haasta koko aikaa riitaa, vaan yhteiselo sujuu taas hienosti. Siru ja Nefi taas kavereita

Kuinka Äkäpussi kesytetään

Niinpä... kyllä osasi William Shakespeare esittää oikeita kysymyksiä. Pitääkin varmaan lukea tuo kyseinen näytelmä, jos vaikka saisi vinkkejä Sirun kohteluun ;) On nimittäin todellinen äkäpussi. Nyt on Nefi ja Siru erotettu toisistaan (todennäköisesti loppu tiineyden ajaksi), koska tuosta yhteiselosta ei enää oikein mitään tule. Koska tahansa saattaa Siru saada raivokohtauksen, jos vaikka Nefi räpäyttää silmäänsä liian nopeasti tai astuu väärään suuntaan. Nyt kun alkoi loma, olisi tarkoitus tehdä tästä takkahuoneesta pentu-turvallinen huone ja varmaan lukita Sirukin tänne elämään seuraaviksi viikoiksi. Haastaa nimittäin riitaa nyt myös Murun kanssa. Muru parka ei osaa pitää puoliaan ja on vain ihan paniikissa, kun Siru rähisee nenän edessä. Saapi nähdä millaisia pentuja on tulossa. Todella toivon, että ovat perineet ennemminkin isänsä rauhallisuuden kuin äitinsä kahelin tempperamentin :) Tosin kyllähän toi Sirukin on yleensä oikein ihana pikku kulta... tiineys ei vain tuo noita parhait

Astutuksesta viisi viikkoa

Nyt on Sirun astutuksesta viisi viikkoa. Pennut syntyvät toivottavasti neljän viikon päästä :) Tässä pari masukuvaa Sirusta, joka edelleen on äksynä, joskin selvästi rauhoittumaan päin. Penturuokaa (Royal Canin) ollaan ruvettu Sirun sapuskoihin hiljalleen lisäämään ja hyvin näyttää maistuvan. Aiempaa rauhallisempi neiti on lenkeillä, mutta edelleen menee kyllä ihan vauhdikkaasti muiden mukana.