Uusia leluja

Kävin tänään Sirun kanssa hammaskontrollissa Rauman Univetissä ja samalla matkalla tarttui Mustista ja Mirristä sekä Hong Kongista pennuillekin tuliaisia. Meidän kaikki lelut on ollut niin kärsineitä, että päätin näin suloisten pentujen ansaitsevan ihan uutta viihdykettä. Nyt pennuilla onkin uusina leluina sellainen iso vinkuva pehmokäärme, rapiseva pesukarhu, narusolmu ja possuraato. Varsinkin tuo possu ja pesukarhu osoittautuivat heti suosikeiksi ja Aamutähtikin intoutui oikein tosissaan pesukarhua heiluttelemaan ja ravistelemaan. Tänään kaikki pennut ovat olleet niin aktiivisia, että on jo hieman vaikea pysyä kaikissa tempauksissa mukana. Myös naurussa on ollut pitelemistä. Kova hinku pennuilla on tutkia paikkoja eikä tuo pentuaitaus riittäisi niille enää lainkaan. Aitauksen ollessa kiinni pennut nousevat aitoja vasten huutaen ja kerjäten ulospääsyä. Ikinä en ole nähnyt yhtä rukoilevaa ja suloista katsetta kuin sammaripennulla, joka haluaa päästä vapauteen muiden koirien joukkoon. Välillä kuonotkin tungetaan niin pitkälle aidan raoista, että ne meinaavat jäädä kokonaan kiinni. Tästä seuraa luonnollisesti kauheita avunhuutoja. Sen verran verenhimoiseksi noi pennut ovat toisiaankin kohtaan käyneet, että vähän väliä kaikuu kämppä tuskankiljahduksista, kun kaveri roikkuu hännässä, poskessa, jalassa tai jossain muussa paikassa kiinni. Yritin saada näitä hurjia leikkejä myös videolle ikuistettua. Kuviakin tuli taas otettua ja yritin nimetä mahdollisimman monista kuvista päätähdet. En mene vannomaan, että kaikki nimet on satavarmasti oikein :)


Tuttu kasa :)

Kai sitä näinkin voi syödä

Aamutähden uusi lempilelu


Aamutähti :)

Äiti, me ollaan täällä!

Täällä näin!

Ei se kuule meitä. Mitä jos me kierrettäis tää aita itse?

Fellow vei Aamutähden lelun

Painijoita... Dude ja Iltatähti

Aamutähti ja Iltatähti

Tutkimusmatkailija Iltatähti.

Fellow ja Dude

Dude

Lelukoira... ei kun siis Aamutähti

Fellow ja takana Aamutähti

Mä vien tän lelun piiloon, niin muut ei saa sitä

Buddy intoutui syömään varpaita =D

Fellow


Iso haukotus Iltatähdeltä

Buddy

Tytöt :)


Fellow syö äitin häntää ja Buddy jalkaa.

Aamutähdellekin maistuu varpaat

Iltatähti ja Fellow

Buddy ja Dude

Mun lelu

Nefi ja Aamutähti

Kommentit

Suositut tekstit