Estorian - pentulaatikko

Katkeran suloinen päivä takana on, näen eessäni pentuaitauksen aution. Sitä vielä hetken aikaa kaihoisasti tuijotan, kunnes sen viimein pois haikeana kokoan. Ovat rakkaat pienokaiset pesästä lentäneet, suureen maailmaan viimein lähteneet. Kyynelen silmäkulmastani pois pyyhkäisen, hymyillen muistoilleni vielä kerran nyyhkäisen. On riittänyt naurua, hikeä, verta ja kyyneleitä, mihin tästä nyt jatkan ilman riiviöitä teitä? Tuskin voin uskoa, että seitsämän viikkoa ohi on, ja jälleen alkaa arkemme rauhallinen, pennuton. Kuin roihuava komeetta, viisikkonne tänne syöksyi, jo alkumetreillä teistä rakkaus aaltoina huokui. Kirkastui iloinen liekkinne joka päivä, vilahti joukossa pieni ilkikurisuuden häivä. Tylsää hetkeä eivät nämä viikot nähneet, muistoihin jokainen sekunti varmasti jäänee. Nyt on kuitenkin aika uusia tuulia haistella, häntiä iloisesti heiluttaen eteenpäin tassutella. Kokeilla saatte pienten tassujenne kantavuutta, kun riennätte

...päivä, ilta, yö ja aamu yhdessä. Kaiken kaikkiaan siis viimeistä viedään. Ei tarvinnut kuin avata blogi ja alkaa kirjoittaa, niin jo silmät kostuivat ja nenäliinalle alkoi tulla tarve. En ikinä olisi osannut uskoa, millainen vuoristorata seitsämän viikkoa sitten oli alkamassa, mutta on tähän matkaan mahtunut kyllä kaikenlaista. Välillä on naurattanut, seuraavassa hetkessä jo itkettänyt. Välillä olen ollut pakahtua rakkaudesta, väliltä täynnä ärtymystä ja kiukkua. Verta ja hikeä on vuodatettu kirjaimellisesti, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Seitsämässä viikossa nämä pienet valkoiset lumipallot ovat kasvaneet sellaisesta viattomasta toukasta täydellisiksi sydämiä murskaaviksi riiviöiksi, joiden kanssa yksikään päivä ei ole ollut samanlainen. Tylsää hetkeä ei ole meidän arkeemme mahtunut ja tiedän tulevan viikonlopun tuovan mukanaan todellisen järkytyksen, kun joudun kerta heitolla tottumaan elämään ilman syliin tunkevaa Diniä, aina leikkimään valmista Ronia, pusuja jakelevaa Ki