Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2012.

Pentutreffit

Käytiin viime viikon perjantaina morjestamassa Beaa Vääksyssä. Mukaan lähtivät veli Pepsi ja isoveli Waldo ;) Pepsillä ja Bealla oli melkoinen meno päällä heti alusta asti. Waldoa ei leikkiminen juurikaan kiinnostanut, vaikka kyllä toki Bean tunnisti. Tyttö oli kasvanut hurjasti ja omasi kyllä oikein aikuisen podengon otteet. Sisarukset nauttivat selkeästi toistensa seurasta ja hurjista leikkiotteista. Mukavaa oli erityisesti juoksennella sohvan takana ja sen alla. Myös muutaman viikon vanhempi Roope-podengo oli joukossa mukana, mutta häntä taisivat sisarusten leikit välillä hirvittää. Waldon äksyily myös hieman peloitti pikkuista poikaa. Oli kuitenkin harvinaisen suloinen pakkaus tämä Roope-pikkuinenkin. Tässä vielä kuvia treffailusta. Koska unohdin kameran tietysti kotiin, nämä kuvat ovat (c) Hanna Dahl.

Ensimmäinen lintu lensi pesästä

Pikkuinen Bea-tyttö muutti sitten tänään uuteen kotiinsa Vääksyyn Heidin perheen luo. Kuvaa en tajunnut ottaa Beasta uuden perheensä kanssa. Hieman on ikävä pikku likkaa, mutta Pepsi-veli onneksi lievittää pahimmat surut :) Tässä vielä viimeiseltä yhteiseltä viikolta kuvia.

Kaikenlaista jännää...

Pitkiksi rupeavat nämä päivitysvälit venymään :) Millään ei ehdi käydä täällä kirjottelemassa, kun pennut vievät niin suuren osan ajasta. Pentujen elämään on jälleen mahtunut kaikenlaista uutta ja jännittävää. Ulkoilu on ruvennut pennuista tuntumaan jo oikein mukavalta. Kentällä on kiva juoksennella ja seurata isompien leikkejä. Eilen paistateltiin päivää laatoituksella ja haisteltiin tuulta. Hieman innostuttiin liikaa ulkoilusta ja lopulta Percy päätyi pää edellä suihkualtaaseen *_* No tulipa todistettua, että poika osaa uida. Itse säikähdin melkoisesti, mutta kuivuttuaan poika itse ei ollut moksiskaan. Leikki uintireissunsa jälkeen vieä vaikka kuinka, kunnes simahti käytännössä niille sijoilleen. Lauantaina kävimme vierailulle pentujen isän luona. Automatka oli varsinkin Beasta ankea. Tytöllä olisi ollut virtaa vaikka mihin, eikä kopassa kyhjöttäminen oikein vastannut Bean tuntemuksia. No onneksi Santun luona odotti suuret leikkitilat, joista pennut ottivat kyllä kaiken irti. Nautt