Pikkuiset persoonat
Tässä on nyt pikkuhiljaa ruvennut noiden vaavien persoonallisuudet tulemaan esiin. Tänään kun olen paljon Artemiksen ja Apollon kanssa puuhastellut, olen samalla tehnyt muutaman havainnoin.
Apollo on kaksikosta energisempi ja alttiimpi kokeilemaan kaikkea uutta. Jauheliham ensimmäinen maistelu sujui ilman ongelmia ja nythän poika on ruvennut kasvamaan oikein huminalla. Tänään meni 800 grammaa rikki ja pikkusisko alkaa jäämään selkeästi jälkeen. (Tänään oli Artemiskin tosin saanut jälleen 30g painoa lisää eiliseen verrattuna, kun pari päivää mentiin vain 10g:n lisäyksellä.) Apollo on myös kova poika painimaan eikä yhtään kursaillut haastaa Muruakaan (tai oikeammin Murun kuonoa), kun tänään ensimmäisen kerran päästin Murun pentuja pikkuisen katsomaan. Toisaalta Apollo on tullut monessa suhteessa isäänsä: rupeaa helposti itkeskelemään, jos ei heti saa sapuskaa tai löydä sopivaa nukkumapaikkaa. Dobyhan on tunnetusti myös melkoinen itku-iita, joka on heti itkeskelemässä maailman kurjuutta, jos ei uskalla kulkea Murun ohi tai pääse hyppäämään sohvalle. Apollo on tullut isäänsä myös siinä suhteessa, että pikkuinen pallopää nukkuu mieluusti ihan yksinäänkin - ei missään nimessä sylissä, vaikka ei ihmistä muuten kursastakaan.
Artemis on sen sijaan tällä hetkellä tämän kaksikon rauhallisempia ja uneliaampi. Toisaalta Artemis on hereillä ollessaan todella iloinen ja valmis painimaan varsinkin Nefin kanssa. Nefi on tällä hetkellä Artemiksen ehdoton suosikki. Heti kun Nefin kuono tulee lähelle alkaa "nyrkkeily" ja kujertava hyrinä, sekä tietenkin Nefin kuonon "maistelu". Artemis on myös jollain tavalla kettärämpi kuin veljensä, joka vain lyllertää mennä eteenpäin kuin mikäkin tankki. Artemis osaa sen sijaan kiipeilläkin... aivan kuin äitinsäkin. Artemis on tullut äitiinsä myös siinä, että tyttö viihtyy todella hyvin sylissä. Painituokion jälkeen Artemis lähtee hakeutumaan syliin siinä missä Apollo etsii oman rauhaisan nurkan. Tänään Artemis nukkui sylissäni pitkän tovin, kunnes varovasti siirsin tytön takaisin pentulaatikkoon. Pikkusen silmät raottuivat häiriön takia, mutta sitten likka jatkoi uniaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Artemis tuntuukin olevan Apolloa seurallisempi. Apollo riehuu ja seikkailee yksinään, Artemis kipuaa syliin maailmaa tähystelemään.
Tällaisia havaintoja on siis tullut tehtyä. Saapi nähdä, kuinka paljon nuo luonteenpiirteet tässä viikkojen edetessä säilyvät...
Apollo on kaksikosta energisempi ja alttiimpi kokeilemaan kaikkea uutta. Jauheliham ensimmäinen maistelu sujui ilman ongelmia ja nythän poika on ruvennut kasvamaan oikein huminalla. Tänään meni 800 grammaa rikki ja pikkusisko alkaa jäämään selkeästi jälkeen. (Tänään oli Artemiskin tosin saanut jälleen 30g painoa lisää eiliseen verrattuna, kun pari päivää mentiin vain 10g:n lisäyksellä.) Apollo on myös kova poika painimaan eikä yhtään kursaillut haastaa Muruakaan (tai oikeammin Murun kuonoa), kun tänään ensimmäisen kerran päästin Murun pentuja pikkuisen katsomaan. Toisaalta Apollo on tullut monessa suhteessa isäänsä: rupeaa helposti itkeskelemään, jos ei heti saa sapuskaa tai löydä sopivaa nukkumapaikkaa. Dobyhan on tunnetusti myös melkoinen itku-iita, joka on heti itkeskelemässä maailman kurjuutta, jos ei uskalla kulkea Murun ohi tai pääse hyppäämään sohvalle. Apollo on tullut isäänsä myös siinä suhteessa, että pikkuinen pallopää nukkuu mieluusti ihan yksinäänkin - ei missään nimessä sylissä, vaikka ei ihmistä muuten kursastakaan.
Artemis on sen sijaan tällä hetkellä tämän kaksikon rauhallisempia ja uneliaampi. Toisaalta Artemis on hereillä ollessaan todella iloinen ja valmis painimaan varsinkin Nefin kanssa. Nefi on tällä hetkellä Artemiksen ehdoton suosikki. Heti kun Nefin kuono tulee lähelle alkaa "nyrkkeily" ja kujertava hyrinä, sekä tietenkin Nefin kuonon "maistelu". Artemis on myös jollain tavalla kettärämpi kuin veljensä, joka vain lyllertää mennä eteenpäin kuin mikäkin tankki. Artemis osaa sen sijaan kiipeilläkin... aivan kuin äitinsäkin. Artemis on tullut äitiinsä myös siinä, että tyttö viihtyy todella hyvin sylissä. Painituokion jälkeen Artemis lähtee hakeutumaan syliin siinä missä Apollo etsii oman rauhaisan nurkan. Tänään Artemis nukkui sylissäni pitkän tovin, kunnes varovasti siirsin tytön takaisin pentulaatikkoon. Pikkusen silmät raottuivat häiriön takia, mutta sitten likka jatkoi uniaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Artemis tuntuukin olevan Apolloa seurallisempi. Apollo riehuu ja seikkailee yksinään, Artemis kipuaa syliin maailmaa tähystelemään.
Tällaisia havaintoja on siis tullut tehtyä. Saapi nähdä, kuinka paljon nuo luonteenpiirteet tässä viikkojen edetessä säilyvät...
Kommentit
Lähetä kommentti