Pennut 5 vko: Nomen est omen

eli nimi on enne. Vanha latinankielinen sanonta, joka tässä meidän tapauksessamme tuntuu pätevän kerrassaan loistavasti.

Jo ennen pentujen syntymää, olin päättänyt pentujen nimiksi Artemis the Wild ja Apollo the Bright, mikäli pentuja syntyisi tyttö ja poika (myös tyttö-tyttö ja poika-poika yhdistelmiä varten oli nimet valmiina, vaikka toivoin nimenomaan poika-tyttö yhdistelmää). Sitä ennen olin jo aikoja sitten tehnyt sellaisen päätöksen, että kaikki podengo-pentuni saavat nimensä myyttisten henkilöiden/olentojen mukaan. Täksi mytologiseksi lähtökohdaksi täsmentyi loppujen lopuksi kreikkalainen tarusto, joka on aina ollut suuri intohimoni... jo ennen kuin päädyin yliopistoon opiskelemaan teologiaa ja historiaa.

Mutta takaisin pentujen nimiin. Nimien alkuosan muodostaa siis kreikkalaisen jumalan nimi: Apollo ja Artemis, jotka ovat kaksoset. Nimen toinen osa puolestaan viittaa kummankin jumalan tehtävään ja/tai olemukseen antiiin mytologiassa. Artemis oli ennen kaikkea villin luonnon ja metsästyksen jumalatar (wild = villi, kesytön) ja Apollo parantamisen ja runouden jumala, joka rinnastettiin myös valoon/aurinkoon ja totuuteen (bright = valoisa, älykäs, henkevä, vaalea, seesteinen...).

Tässä vaiheessa en vielä pähkäillyt pentujen tulevia luonteita sen enempää. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että pikkuiset ovat ruvenneet elämään nimiensä mukaisesti. Artemis on todella riehakas. Hereillä ollessaan tytöllä on koko ajan kova meno päällä (minkä takia uni maistuukin leikin jälkeen todella hyvin). Kävelyä tyttö harrastaa todella vähän, sillä kaikki askeleet tulee otettua ainakin puoliksi juosten. Tyttö on varsinainen villikissa, joka hyökkäilee kaiken liikkuvan kimppuun. Edes Murun suuri kuono ei lainkaan pelota tyttöä ja nyt tyttö tekee pelottomana tutkimusmatkojaan ympäri taloa. Artemis harjoittelee myös metsästysotteita kuten vaanimista ja saaliin ravistamista. Toisaalta likka on kyllä todella hellyydenkipeä ja viihtyy paremmin kuin hyvin sylissä silloin kun tulee nukkuma-aika.

Apollo on siskoaan rauhallisempi. Vaikka bright voisi viitata myös pojan vaaleankeltaiseen turkkiin, niin kyllä se voi liittyä myös pojan luonteeseen, joka on harkitsevampi. Siinä missä Artemis juoksee pää kolmantena jalkana tutkiskelemaan uusia asioita, Apollo ensin hieman pähkäilee ja ihmettelee (ei kuitenkaan pelokkaasti) tarkkaavaisilla silmillään. Poika tapsuttelee pikku tassuillaan verkkaisempaan tahtiin kuin siskonsa, koska haluaa koko ajan olla selvillä missä mennään. Aina välillä istahdetaan maahan katselemaan ja tutkimaan maailmaa. Tietenkin pojasta löytyy myös tulta ja tappuraa (eihän Apollo muuten podengo olisikaan). Painijan elkeet tältä pallo-päältä jo löytyvät eikä Apollo kaihda haasteita. On kyllä valmis hyökkäämään niin Artemiksen kuin Murunkin kimppuun pelkäämättä.

Tänään vaavit auttoivat minua jopa siivoamaan huonetta. Tosin apu ei ollut ihan sitä mitä olisin toivonut, sillä tavarat tuppasivat joutumaan vääriin paikkoihin, kun pikkuiset vetivät niitä sinne tänne. Nyt ovat myös ensimmäiset ulkoilut jo takana ja tarkoitus olisi käväistä päivittäin ulkona kesäistä ilmaa haistelemassa (luonnollisesti pienellä säävarauksella).

Tällä hetkellä olisi hyvin vaikea keksiä, kumpi podenartuista pentueen todellinen emä on, ellei Siru toimisi imettäjänä. Nefi on nimittäin adoptoinut pikkuiset, joskin välillä on vaikea päättää, haluaisiko Nefi olla äiti, lastenhoitaja, isosisko vai pentu itsekin. Nefi on tällä hetkellä Artemiksen ja Apollon painikaveri numero ykkönen, vaikka Sirunkin kanssa on mukava leikkiä. Ainoan ongelman muodostaa se, että Siru ja Nefi ovat nyt ruvenneet varastelemaan pikkuisten leluja ;) Varsinkin Nefi on aivan ominut pennuille ostamani pikku leijonan, joka suussaan Nefi juoksee pitkin pihoja.

Painoja pennuilla on tällä hetkellä: Apollo - 984g, Artemis -928g. Kohta menee kilon raja rikki =D

Kuvia vaaveista löytyy tästä lähtien täältä. Siirrän pentublogin muutkin kuvat ennemmin tai myöhemmin tuohon albumiin, niin niitä on helpompi selailla :) Mutta tässä vielä viikon seisomakuvat.

Pahoittelen alla olevan kuvan huonoa rajausta ja valaistusta... Hankalaa ottaa tällaisista taaperoista kuvia aivan yksin ;)


Kommentit

Suositut tekstit