H-hetki jo käsillä?

Voipi käydä niin, että pentuja tulee meille nyt odottamaani aikaisemmin. Kyllähän lääkäri varoitti, että pennut voivat syntyä jo hyvissä ajoin, mutta en ehkä ajatellut ihan näin hyvissä ajoin. Laskettu aikahan olisi varsinaisesti vasta ensi viikon lopulla (pe-la).

Joka tapauksessa Sirun lämpö rupesi siis jo eilen laskemaan kohti 37 ja kävipä kerran sen alapuolellakin. Puolituntia sitten kun mitattiin, oli 37,09 (aiemmin ollut siis siellä 37,85 asteen kieppeillä). Lisäksi kuuden aikoihin Siru piti hetken aikaa melkoista vikinää, mikä meni kuitenkin nopeasti ohi. Nyt tässä sitten odotellaan ja ihmetellään. Mitenkään erikoisestihan Siru ei käyttäydy. On aika väsynyt, mutta muuten oma iloinen itsensä. Olisi tänä aamunakin meinannut antaa naamapesun, mutta tyytyi tällä kertaa syömään käteni ;) Nefin kanssa oli eilen hieman kismaa, mutta nyt ei tytöilläkään ole ongelmaa (Nefi on niin tyytyväinen päästyään jälleen samaan huoneeseen kanssani, ettei halua tapella). Tiedottelen sitten lisää asian etenemisestä, mikäli muutoksia tulee.

Tässä pari kuvaa vielä äipästä... Eilen aamupäivästä otettuja.


Kommentit

Suositut tekstit