Vauhtihirmujen matkassa

Nyt on pentujen rekisteröinti suoritettu loppuun, pennut näkyvät koiranetissä ja rekisterikirjat kolahtivat tänään postilaatikosta. Mihin tämä aika oikein rientää. Kohta lomakin jo loppuun ja pentuarki saa pikkuhiljaa väistyä työarjen tieltä. Tosin eivät nämä pentutouhut tietenkään ihan heti lopu. Podepennut pysyvät pariviikkoa vielä ainakin kotona ja Sisu viisiviikkoa. Ja Freya jää tietysti kokonaan kotiin kasvamaan. Kävin kuitenkin eilen pikaisesti jo Harjavallassa (edellisen kerran kävin siellä siis 5 viikkoa sitten ja piti vähän mennä laittamaan paikkoja kuntoon). Matkaan lähtivät lopulta kaikki podengot... mukaanlukien pennut. Nova ja Sisu saivat jäädä keskenään mökille. Hieman oli autoon änkeämistä, mutta ihan mukavasti me sinne mahduttiin. Ainakin tälle reissulle. Aikuiset yhdessä kopassa ja pennut toisessa. Saa nähdä miten mahdutaan, sitten kuin Nova ja Sisukin pitää saada mukaan. Pihahdustakaan ei pennuista menomatkalla kuulunut, takaisin tullessakin vain pari inahdusta, vatka matkaa kertyi yhteensä reilu 3 tuntia. Harjavallassa aikuiset podengot olivat ihan tohkeissaan kotiinpaluusta, mutta pennut olivat aluksi aavistuksen ihmeissään. Alvin-rukka meni sohvan alle, mutta ei osannutkaan tulla sieltä enää pois, kun sohvan verhoilu estää näkemästä ympärilleen. Lopulta kaikki pennut kuitenkin rentoutuivat uudessa paikassa ja sitten maistuikin jo uni.

Lapsenvahdit tarkkoina

Freya väsähti Harjavallassa

Alvin ja Lillikin simahtivat

Dellu kipusi syliin

Lopulta kaikkia rupesi väsyttää


Dani-kulta


Mökille palattuamme pennut innostuivat riehumaan ja purkamaan automatkan aikana kerryttämäänsä energiaa oikein kunnolla. Sain olla kokoajan laskemassa, että viisi pentua oli edelleen varmasti näköpiirissä. Muutenkin tuo pihalla oleilu on pentujen ehdotonta mielipuuhaa. Pennut leikkisivät ulkona, söisivät ulkona ja nukkuisivat ulkona. Kasvattajatäti ei meinaa perässä pysyä, mutta onneksi aikuiset koirat auttavat vahtimisessa. Tänään laitoin pennuille kahluualtaan, mutta se ei mitään suurta suosiota kyllä nauttinut. Vain Gaia kävi sieltä käpyjä kalastamassa ;) Freya on puolestaan saanut tehdä tänään tuttavuutta Sisu-pojan kanssa.


Vauhtihirmu Freya

Kaivurit työssään

Dani suklaakuono

Alvin, Dellu ja Lilli

Tässäkin Dani kaivuu hommissa

Lilli, Freya ja Alvin


Dani väsähti

Lilli

Alvin

Kaverukset Gaia ja Freya

Gaia ja Freya mielipuuhassaan puutarhahommia tekemässä

Kinastelevat Gaia ja Freya

Dellu liittyi Freyan ja Gaian kaveriksi

Gaian ja Freyan leikkejä



Lilliiiiiiii

Danin haukoitus


Sisunkin vauhti on ruvennut kiihtymään ja jätkä treenaa milloin kävelyä, milloin jodlausta. Kovasti Sisu myös maistelee kaikennäköistä, välillä äitinsä tassua, välillä kasvattajatädin punttia. Podepennut myös hieman jo kiehtovat Sisua ja ehkä kohta uskaltaa enemmänkin laittaa pentuja yhteen, Saapa yksinäinen Sisu kavereita. Yrittäähän tuo poika jo hieman leikkiä eikä se yksinään oikein onnistu. Onneksi on kuitenkin noita podekavereita valmiina odottamassa jahka poika vähän vielä kasvaa ja leikkivauhti kiihtyy. Alla vähän kuvasatoa.














Kommentit

Suositut tekstit