5 viikkoa iloa takana

Pennuille tuli jälleen yksi viikko lisää ja on perinteisen pentupostauksen aika. Tässä alkaa pikkuhiljaa selkeytymään myös pentujen tulevat kotikuviot. Yhdelle pojalle on vielä koti etsinnässä, mutta muiden osalta saan varmaan tämän viikon aikana lyötyä lukkoon, kuka pentu on lähdössä minnekin. Useammassa tulevassa kodissa on entuudestaan podengoja, mikä on aina eduksi. Varsinkin kun pennut lähtevät tällaisesta jättilaumasta maailmalle. Nyt kuitenkin pentujen viikkopotretit.

ESTORIAN JOYOUS AZAZEL

"Jazy"

ESTORIAN JOYOUS SAMAEL

"Jusa"

ESTORIAN JOYOUS RAZIEL 

"Jori"

ESTORIAN JOUFYL LITLITH/LAYLAH

"Jilla"

ESTORIAN JOYOUS LILITH / LAYLAH

"Joyla"

Tällä viikolla pennut ovat onnistuneet valtaamaan jo melkein koko talon. Pentuaitauksesta uskalletaan lähteä seikkailemaan keittiöön, eteiseen ja tuulikaappiin. Käytännössä aitaus on auki aina kun olen itse kotona, niin pennut saavat vapaasti liikkua. Aikuiset koirat ovat ottaneet pennut tottuneesti osaksi laumaa. Sissi osaa myös hienosti pentujen kanssa leikkiä. Neiti menee pentujen viereen makaamaan ja pennut tulevat tassujen päälle kiipeilemään ja karvoja repimään. Pääasiassa Sissi osaa todella nätisi leikkiä pentujen kanssa. Jos meno meinaa yltyä liian kovaksi, minä, Ilona, Dafne ja Freya varmistamme neidin pysyvän riittävän varovaisena. Pennuilla tuntuu olevan Sissiin muutenkin jonkinlainen symbiiosi, sillä jos tyttö meuhkaa yöllä, pennut aloittavat heti saman meuhkaamisen, vaikka muuten eivät äänistä hirveästi välitä. Pennut osaavat nukkua, vaikka täällä olisi hirveä haukkukuoro käynnissä tai tv huutaisi täysillä vieressä. Mutta Sissin ääneen pennut aina heräävät. 

Pentujen tempperamenttisuus on viikon aikana tullut entistä vahvemmin näkyviin ja viisikko on osoittautunut melkoisiksi riitapukareiksi. Aina joku vetää hännästä, korvasta tai selkänahasta, kun toinen yrittää mennä ohi, mistä seuraa lähes poikkeuksetta kunnon rähinä. Välillä äristään hampaat irveessä, välillä nyrkkeillään kuin mitkäkin kengurut. Freyan viimeisin pentue oli aikoinaan myös tosi tempperamenttinen sakki, mutta nämä saattavat olla vielä kovapäisempiä yksilöitä. Jos rapsuttaa väärin, keskeyttää leikit tai muuten vaan koskee ei-toivotulla tavalla, pennut antavat kasvattajankin kuulla välillä kunniansa. Ovat todella täynnä itseään. Uskaltavat myös haastaa aikuisia murinalla ja ärinällä, mutta toisaalta selvästi löytyy myös kunnioitusta siinä kohtaa, jos joku aikuisista ärähtää takaisin.

Ärinä-pärinän vastakaikuna pennut ovat myös ihania sylikoiria. Tulevat aina tervehtimään, kun aitauksen viereen pysähtyy tai menee lattialle istumaan. Välillä koko komppania pyrkii syliin nukkumaan. Pusuja annetaan ja hampaita käytetään niin, että kasvattajan nenä on välillä ihan punainen pentujen kiintymyksen osoituksista. Aivan ihanan seurallisia tyyppejä ja selvästi nauttivat kaikesta huomiosta. Vaatteiden ja hiusten repimisestä on myös tullut uusi suosikkiharrastus. Lelutkin saavat kyytiä, samoin pissa-alustat. Kaikkea mitä voi repiä, revitään. Kaikkea mitä voi purra, purraan. Kissoille tarkoitettu rapisevat tunneli on aktiivisessa käytössä ja rikkinäinen kevytkoppa suosikki  nukkumapaikka silloin kun ei kasvattajan syliin pääse. Onneksi pennut nukkuvat edelleen suurimman osan päivästä. Innon sekaisella kauhulla odotan näitä viimeisiä viikkoja, kun pentujen meno vaan kiihtyy entisestään. 

Pentuja on käynyt kuluneen viikon aikana katsomassa myös useammat vieraan. Kaksi tulevaa kotia on käynyt pentuja tervehtimässä, samoin työkaverini. Vierailujen aikana pennut kiipeäisivät mieluiten minun tuttuun syliini, mutta eivät pennut vieraitakaan vierasta. Jos minun sylini ei ole saatavilla, vieraat sylitkin kelpaavat ja niihin voi ihan yhtä hyvin nukahtaa. Kaikki viisi tuntuvat suhtautuvan ihan hyvällä rohkeudella uusiin asioihin enkä ole huomannut mitään arkuutta tai epävarmuutta, mikä on tietysti erittäin hyvä asia. Vireystila toki hieman vaikuttaa tilanteeseen. Silloin jo pentuja väsyttää, viisikko lähestyy uusia asioita selvästi vähän varovaisemmalla asenteella. Sitten jos on kunnolla nukuttu ja virtaa riittää, uskalletaan tehdä ihan mitä vaan. Olin positiivisen yllättynyt siitä, kuinka reippaasti pennut suhtautuivat tänään kuvauspöytään. Okei, raukat olivat aika väsyneitä eivätkä jaksaneet seistä kunnolla, mutta kukaan ei kuitenkaan jähmettynyt tai ruvennut jännittämään. Joskus osa pennuista vähän nimittäin jännittää, kun joutuvat korkealle kauaksi kaikesta tutusta. 

Seuraavan viikon aikana pitäisi tosiaan tehdä sitten päätöksiä sen suhteen, kuka pennuista lähtee minnekin. Jonkinlainen ajatus on toki jo olemassa ja jos mitään odottamattomia uusia luonteenpiirteitä ei yhtäkkiä putkahda näkyviin, niin Jusa on todennäköisesti ainoana vielä ilman kotia. Hän on minun ihana pusupoikani, jolle toivottavasti löytyisi myös se podengojen mielenmaisemaa ymmärtävä koti mahdollisimman pian.