Viimeinen viikko käynnistyi - pennut 7 viikkoa

Manu, Yeti, Lyyli, Lumo, Freddie

Pentuarki on nyt siinä pisteessä, että ensi viikolla viisikko muuttaa omiin koteihinsa. Viikon päästä kirjoitan vielä yhden postauksen tämän pentueen edesottamuksista, mutta sitten pentulaatikko hiljenee hetkeksi. Viikkopotretit onnistuivat jälleen kännykän ajastettua sarjaotosta hyväksi käyttäen. Aloitetaan tämä postaus siis niillä.

ESTORIAN STRONGER THAN LIFE

"MANU"

ESTORIAN HOTTER THAN FIRE

"FREDDIE"

ESTORIAN GREATER THAN TIME

"YETI"

ESTORIAN LOVE PURE AS SNOW

"LUMO"

ESTORIAN LOVE FAIR AS ROSE

"LYYLI"

Tällä viikolla pennut kävivät eläinlääkärin tarkistuksessa. Pennut saivat sirut niskaan, minkä lisäksi lääkäri tarkisti pentujen olevan terveitä. Pojilta löytyi jo molemmat kivekset ja sydämet, purennat ja kaikki muukin oli viisikolla ok. Keuhkot toimivat vähän liiankin hyvin, sillä pennut eivät oikein arvostaneet häkissä olemista sirutuksesta puhumattakaan. 😅 Tällä viikolla olen myös vihdoin oppinut tunnistamaan pennut jopa ilman pantaa toinen toisistaan. Jos näen pelkän pennun takamuksen, tunnistus ei ole vielä sataprosenttisen varma, mutta naamasta tunnistan kaikki nämä höpönassut. Pennuissa on paljon samaa, mutta jokainen on silti selvästi oma persoonansa. Lyyli ja Lumo ovat molemmat todella tyttömäiset, kuten asiaan kuuluukin. Lyyli jopa extra tyttömäinen. Luppakorvainen Manu-nalle on ihan pojan näköinen ja herran habituksessa on usein mietteliästä vakavuutta. Freddiessä on selvästi eniten äijämäistä miehisyyttä. Pojalla on korvat myös todella terhakkaasti pystyssä. Yeti ei ole ihan niin miehekäs, mutta sitäkin söpömpi ja valloittavampi tapaus. Korvat ovat Manun ja Freddien välimuoto eli puoliksi pystyssä ja puoliksi lurpalla. Mutta nyt tosiaan tunnistan jokaisen, joten on helppo komentaa pentuja, kun tekevät jotain hölmöä. Ja sellaisia hetkiä tulee eteen joka päivä entistä enemmän. 😅

Eläinlääkärissä

Lumo

Manu

Lyyli ja Freddie

Yeti

Säät ovat hellineet viime viikon ajan podengoja, mutta sammarit eivät ole olleet asiasta aivan yhtä innoissaan. Pennut ovat onneksi löytäneet aika hyvän rytmin, jonka avulla varmistavat itselleen kaikista viileimmät oltavat. Päivällä nukutaan viileällä laattalattialla ja riehutaan vain vähän. Illemmalla kun pahin kuumuus hellittää, siirrytään riehumaan ulos ja nukkumaan kuistille. Kuumuus on selvästi pentuja väsyttänyt, mutta kun päivän kuumimmat hetket nukutaan, iltaisin onkin sitten ihan eri tavalla virtaa. Nyt kun olen muutamana päivänä pessyt urakalla pyykkiä (vihdoin siis omaa pyykkiä enkä vain pentujen pyykkiä) ja laittanut niitä tuohon pihalle kuivumaan, ovat pennut muutaman kerran onnistuneet kaatamaan pyykkitelineet maahan. Lopulta nostin kevyimmän telineen aitauksen ulkopuolella ja laitoin kaksi isompaa telinettä erillisen pentuaitauksen sisään... sillä lopputuloksella, että kyseisen aitauksen sisällä oli pian pari pentua jumissa. Pennut 1 - kasvattaja 0. 😆

Viikonloppuna käytiin pentujen kanssa toistamiseen myös mökillä. Pennut saivat liikkua aika vapaasti mökin ja niin kutsutun pikkuaitauksen väliä. Mökin puolenhehtaarin tontti on kokonaan aidattu, mutta pentuja ei todellakaan uskalla päästää valvomatta koko tontille seikkailemaan tai kadottaisin viisikon aika nopeasti. Yläpihalle on onneksi aidattu niin kutsuttu pikkuaitaus, jossa riittää myös tutkittavaa ja tilaa leikkiä. Pennut ottivatkin tästä kaiken ilon irti ja varsinkin alppiruusun lomassa oli kiva leikkiä. Valvotusti pennut pääsivät myös seikkailemaan alapihalle. Siellä Lumo tippui heti perjantaina lampeen ja todisti osaavansa uida todella hienosti. Lumon jälkeen myös Yeti päätyi lampeen. Herra tosin pääsi ylös ilman uintikierrosta. Muutkin pennut kastelivat itsensä viikonlopun aikana enemmän tai vähemmän. Suuri maailma kiinnosti pentuja myös siinä määrin, että vähän väliä joku pirpanista oli kadoksissa ja kasvattajalla hätä. Kerran Hilppa myös hyppäsi pikkuaitauksen portin päälle niin, että syntyi pentujen mentävä aukko. Pennut pääsivät sieltä karkuun ja kaksi seikkailijaa tuli minua pian alapihalla vastaan. Kun sain kaksikon paimennettua takaisin yläpihalle tajusin muidenkin pentujen kadonneen. Kolmikko löytyi lopulta lammen luota. Silmät olisi pitänyt olla selässäkin, että olisi pysynyt koko ajan viisikon matkassa.

Pennut kunnostautuivat myös kuoppien kaivelussa.

Viikonloppuna pennut kokivat mökillä myös ensimmäisen ukkosen. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli ukkoskuuroja. Pennut eivät onneksi olleet jyrinästä moksiskaan. Enemmän vesisade tuntui aiheuttavan hämmennystä. Mökin kuistin portaiden alapuolesta tuli pentujen suosikki nukkumapaikka ja heti kun vesisade muuttui liian rajuksi, pennut ryömivät rappusten alle nukkumaan. Lopputuloksena pennut olivat aika likaisen näköisiä. Rappusten alla on pelkkää hiekkaa, joka tarttui märkään turkkiin vähän liiankin hyvin. Siellä pennut joka tapauksessa nukkuivat jopa ukkosmyrskyjen yli. Täällä Harjavallassa pennut ovat myös joutuneet tottumaan ammuskelun ääniin, koska tässä aika lähellä on ampumarata, joten kaikkinainen pauke on pennuille jo hyvinkin tuttua. Samoin kovat äänet, koska podengot pistävät välillä melkoisen konsertin pystyyn. Oikein hyvillä hermoilla varustettuja pentuja tuntuu siis olevan. Manu on ehkä pikkuisen herkempi kuin muut. Kuvia ottaessani puhalsin limsapulloon saadakseni pentuja kiinnostavan äänen ja kaikki muut innostuivat äänestä, mutta Manua ensi alkuun vähän epäilytti. Tosin Manunkin kohdalla "rohkeus" on selvästi kytköksissä vireystilaan. Eli jos väsyttää, niin sitten pojasta tulee uusien asioiden suhteen vähän herkempi. Mutta ihan samanlainen sekopää herra on kuin muutkin silloin kun on kunnolla hereillä. Tänään kaverini kävi kylässä kahden lapsensa kanssa ja varsinkin Manu tuntui olevan lapsista todella innoissaan. Herra osasi todella hienosti seistä paikallaan häntäänsä heiluttaen, kun lapsia vähän jännitti, mikä vahvisti ajatustani siitä, että tämä poika toimii varmasti lapsiperheessä erinomaisesti.

Joka tapauksessa pennusita on tosiaan tullut sekopäitä ja nyt olemme siinä pisteessä, jolloin ihan tosissani pohdin, kuinka järkevää on luovuttaa sammarit vasta 8-viikkoisina. 🙈 Kaikella rakkaudella näitä hirvi...siis enkeleitä kohtaan, meno on välillä kuin jossain sirkuksessa. Kun pennut ovat hereillä, et voi välillä ottaa yhtään askelta ilman, että joku pentu on jaloissa tai repimässä housuja. Varsinkin silloin kun on ruoka-aika, pennut parveilevat piraijaparven tavoin jaloissa. Sen verran fiksuja otuksia pennut tosin ovat, että osaavat itse suunnata kuistille päin, missä saavat ruoan. Ruoka myös maistuu todella hyvin. Pientä haastetta tuo valitsemani Brit Care lammas-riisi penturuoka on vieläkin aiheuttanut. Kakka on edelleen ajoittain todella löysää ja nyt kuulin, että tämän ruoan suhteen on ollut muillakin sammareilla/sammaripennuilla viime aikoina ongelmia. Eilen kävin hakemassa pennuille ihan toista penturuokaa, jota ajattelin sekoittaa tuon brit caren kanssa. Tänään päätin kuitenkin lähteä vielä uudestaan Poriin ja sen sijaan että olisin vaihtanut koko ruokamerkin, hainkin nyt säkin Brit Caren lohi-perunaa, joka on ainakin tuolle toiselle sammaripentueelle sopinut. Sovin myös, että vien ensi viikolla pentupaketteihin tilaamani lammas-riisit takaisin Mustiin ja Mirriin ja saan tilalle lohi-perunat. Toivottavasti tämä sopisi pennuille paremmin. 14 vuoden ajan brit care on ollut se ruoka, jota olen eniten pentueiden kanssa käyttänyt, mutta tämän jälkeen mietin kyllä ruokamerkin vaihtoa. Brit Caren reseptit ovat vuosi sitten muuttuneet ja esimerkiksi tuossa lammas-riisissä on nykyisin enemmän hernettä kuin aikaisemmin. Kenties se on ongelmien syy. 

Tällaisia kuulumisia tältä viikolta. Ensi viikolla tulee vielä yksi postaus ja sitten on aika hyvästellä Love-pennut... ainakin täällä pentublogissa. Somen puolella saan varmasti pentujen kuulumisia jaettua vielä myöhemminkin. Pennut ovat nyt myös kennelliiton rekisterissä ja huomenna olisi tarkoitus rekata pennut vielä ruokaviraston rekisteriin. Haikea viimeinen viikko edessä.