Vaaveleiden ensimmäinen päivä



Nyt on pentujen ensimmäinen päivä takana ja hienosti Ruska lapsosiaan hoitaa. Hädintuskin malttaa pissalla käydä. Kun vaihdan pentulaatikon lakanoita ja joudun ottamaan pennut sieltä pois, Ruska kaappaa pentuja välittömästi suuhun ja yrittää siirtä pienokaiset takaisin laatikon turvaan. Aamulla punnitsin pennut kertaalleen uudestaan. Kaksi ensimmäisenä syntynyttä tyttöä eivät vielä olleet saaneet paljoakaan lisää painoa, mutta viimeinen poika olikin sitten kahminut lisägrammoja senkin edestä. Nyt kun pentuja on päivän verran saanut katsella, niin kyllä ne aika hyvin itse asiassa toisistaan erottaa, vaikka massakuvissa ovatkin melkoisen identtiset. Pojista toisella ei tosiaan ole toisessa takajalassa kunnon kannusta ja kannuspojalla on selvästi isompi valkoinen "ruokalappu" rinnuksissa. Tytöillä on sen sijaan selvästi eroa naaman värityksessä ja pigmentissä neljäntenä syntyneen tytön ollessa selvästi tummin.

Rekisterinimien osalta olen nyt päätynyt pentujen kohdalla kahteen vaihtoehtoon. Koska kyseessä on lähestulkoon juhannuspentue eli keskikesän pennut, haluan pentujen nimien viittaavan jollain tavalla kesään. Ja mikäs sen kesäisempi kuin hedelmällisyyden/syntymän jumalat. Joko kaikki pennut tulevat saamaan nimensä skandinaavisten hedelmällisyyden jumalten mukaan tai sitten jokainen jumala tulee olemaan eri maiden hedelmällisyyden jumalia. Ykkösvaihtoehdossa jumalten nimet olisivat Freyja (rakkauden, hedelmällisyyden ja taisteluiden jumalatar), Frigga (avioliiton ja äitiyden jumalatar) ja Gefjun (hedelmällisyyden ja kynnön jumalatar). Pojat puolestaan Freyr (hedelmällisyyden jumala) ja Baldur (kauneuden, viattomuuden, rauhan ja uudelleensyntymän jumala). Toisessa vaihtoehdossa tyttöjen nimet olisivat Freyja (Skandinavia), Brigid (Irlanti) ja Damara (Englanti), poikien puolestaan Sober (Egypti) ja Liber (Rooma). Nimien alkuun tulee kaikille tytöille Dawn of tai vaihtoehtoisesti Dawn of, Daylight of, Daybreak of ja pojille Dusk of tai Dusk of ja Dim of. Mutta koska näitä rekkarinimiä nyt vielä mietin, niin päätin antaa kaikille pennuille D:llä alkavan kutsumanimet. Tytöt ovat Dani, Dori ja Dixi ja pojat Darwin ja Dexter :) Alla muutamia kuvia pentusista.

TYTÖT

1. syntynyt tyttö - "DANI" - Estorian Dawn of ?


2. syntynyt tyttö - "DORI" - Estorian Dawn of ?



Neljäntenä syntynyt tyttö - "DIXI" - Estorian Dawn of ?



POJAT

Kolmantena syntynyt poika - "DARWIN" - Estorian Dusk of ?




Viidentenä syntynyt poika - "DEXTER" - Estorian Dusk of ?




Äippä kurkkii 









Kommentit

Suositut tekstit