7 viikkoa ja muutto uusiin ympyröihin

Santtu, Vippi, Kaiku ja Hati

Pennut ovat jo ihan luovutusiän kynnyksellä ja tähän viimeisimpään viikkoon onkin mahtunut paljon kaikkea jännää. Mutta ensin viikkopotretit sekä tiedoksi pentujen lopulliset kutsumanimet. 

ESTORIAN MOONLIGHT
"HATI"

Hati aka Muumi muuttaa Turkuun. Siellä poika tulee varmasti tapaamaan serkkuaan Puppea. Hati on saanut nimensä saturnuksen kuun mukaan ja hän jatkaakin näin ollen Luna-äitinsä ja Nova-isoäitinsä avaruus-teemaa. Ja onhan Hati nimenä myös lähellä hattivattia, joten ihan kokonaan muumi-teemastakaan ei luovuttu. Hati on sellainen ihana pieni pusupoika, joka syliin päästessään tai ohi mennessään antaa heti suukkoja. Poikaa voisi kuvailla kahdella sanalla: hyväntuulinen jäärä. Hati oli tässä pitkään se tyyppi, jota ei olisi ulkoa saanut sisälle ollenkaan, mutta nyt herra on onneksi ruvennut arvostamaan huomiota siinä määrin, että tulee ihan mielellään puremaan sormia ja varpaita, jos poikaa luokse kutsuu. Hatilla on aivan ihana naama ja kyllä niin aito Vaahteramäen Eemeli -luonne, että poikaa on ihan pakko rakastaa ja pitää hyvänä aina kun Hati niin tahtoo.




ESTORIAN STARLIGHT
"KAIKU"

Starasta tulee uudessa kodissaan Kaiku ja hän muuttaa Hattulaan pistämään uuden perheensä elämän mullin mallin. Kaiku on viime päivinä osoittanut aivan uudenlaista jääräpäisyyttä ja pomottelu-taipumusta, joten saa nähdä, kuinka tempperamenttinen poika tästä vielä kuoriutuu. Kaiku on nostanut korvansa jo melkein kokonaan pystyyn, mutta väsyessä ne hieman vielä lurpahtavat takaisin - eivätkä pystyt korvat todellakaan tarkoita sitä, että poika niillä mitään kuuntelisi. Kaiku on nimensä mukaisesti ollut usein vähän kuin Hati-veljensä kaiku, mutta tällä viikolla Kaiku on ruvennut varastamaan parrasvaloa kokoajan enemmän ja enemmän itselleen haukkumalla ja pitämällä muutenkin mekkalaa. Kaiku on ruvennut myös seikkailemaan entistä itsenäisemmin ja pojan saattaakin löytää yksinään säätämässä esimerkiksi makuuhuoneesta. Kaikua sylissä oleminen ei tällä hetkellä ihan hirveästi kiehdo, koska pojalla menojalka vipattaa liikaa. Ohimennen saattaa kuitenkin antaa pusun... tai puraista. Millä mielellä nyt sattuu olemaankaan. 




ESTORIAN SUNLIGHT
"SANTTU"

Nalle luppakorva aka Santtu tulee olemaan uudessakin kodissaan Vantaalla Santtu. Tämä nimi sopiikin pojalle erinomaisesti. Santtuhan oli aluksi se, joka inhosi sylissä oloa eniten, mutta sinnikkään haliterapian ansiosta, Santusta on tullut sylissä viihtyvä pussailija. Poika antaa pusun heti kun pääsee syliin ja hengailee sylissä mielellään pitkiäkin aikoja. Voisi luulla, että Santtu on sellainen viaton ja herttainen pieni nallekarhu, mutta kaikkea muuta. Tämä poika vetää kavereita välillä niin tomerasti hännästä, että veljet vain kiljuvat apua. Lelut, sormet, hännät ja peitot saavat kaikki kyytiä tämän pojan käsittelyssä. Jos jossain jotain actionia tapahtuu, suurella todennäköisyydellä Santtu on mukana säätämässä. Vielä viikko sitten Santtu ei ollut kauhean innokas ulkoilija, mutta nyt herraa joutuu välillä tosissaan odottamaan ennen kuin hän suvaitsee ilmestyä takaisin. Onneksi Santtu osaa ottaa elämän edelleen todella rennosti ja kun poikaa väsyttää, niin silloin nukutaan ja piste. Häntä on turha silloin yrittää häiritä.  




ESTORIAN TWILIGHT
"VIPPI"

Vippi poika muuttaa Vaasaan ja Santun tavoin, myös Vippi saa pitää antamani nimen. Herraa odottaa varmasti V.I.P.-kohtelu tulevassa kodissa. Vippi on edelleen porukan pienin, mutta häntä voisi kuvailla pieneksi pyörremyrskyksi. Herra on sellainen säätäjä ja joka paikassa häslääjä. Vippi tykkää edelleen todella paljon podengoista, mutta myös veljien kimppuu on kiva hyökätä yllättäen nurkan takaa. Jos koiralle voisi diagnosoida AHDH:n, niin Vippi saattaisi olla oiva kandidaatti diagnoosin saajaksi. Vippi on innokkaana tunkemassa itsensä mukaan ihan kaikkeen, mutta huomio säilyy yhdessä asiassa vain pienen hetken, ennen kuin pitää jo lähteä sähläämään muualle. Näen Vipissä todella paljon isoäitiään Novaa ja äitiään Lunaa, niin ulkoisesti kuin luonteensakin puolesta. Varsinainen herra sähläri.



Kuten yllä käy ilmi, niin tällä viikolla olen tosiaan päättänyt, kuka pennuista lähtee minnekin. Tämä on aina aika haastava ja vaikea pohdinnan aihe. Onneksi nämä pojat ovat pohjimmiltaan kaikki niin samanlaisia sekopäitä, että olisin varmasti voinut lähettää jokaisen ihan mihin kotiin hyvänsä. Mutta yritän kuitenkin aina mätsätä pennun ja kodin parhaani mukaan. Kävinkin jokaisen kodin kanssa keskustelun siitä, mikä pentu kunkin kodin mielestä sopisi heille parhaiten ja tällainen kombo siitä tosiaan lopulta syntyi. Toivottavasti pojat ilahduttavat tulevia koteja yhtä paljon kuin minua. Yleensä en pode samojedipentueen kanssa koskaan samojedipentukuumetta, mutta nämä neljä ovat kyllä onnistuneet tällaisen kuumeen nostattamaan. Tätäkin kirjoittaessa meinaa kyyneleet nousta jo silmiin, vaikka pojat vielä yli viikon tässä saavat säätää ja sekoittaa elämääni. Olen vain niin auttamattoman rakastunut näihin muskettisotureihin, että pojista luopuminen uuden vuoden jälkeen tulee olemaan todella kova paikka. Toki on ihanaa, että saan oman rauhan vihdoin takaisin, mutta kyllä näissä jalkoihin tunkevista ja silmillään palvovasti tuijottavista karvapalloissa on jotain maagista.

Santtu, Vippi, Hati ja Kaiku

Santtu, Vippi, Kaiku ja Hati


Santtu, Vippi, Kaiku ja Hati

Santtu, Vippi, Kaiku ja Hati

Riehujat





Maanantaina kävin pentujen kanssa myös eläinlääkärintarkistuksessa ja sirutuksessa Euran eläinlääkäriasemalla. Pennut olivat todella reippaita ensimmäisellä autoreissullaan sekä eläinlääkärin käsittelyssä. Sirun laittoa jokainen hieman protestoi, mutta selvästikään mitään traumoja ei jäänyt. Kaiku oli ainoa, jolta eläinlääkäri löysi käynnin yhteydessä molemmat kivekset, mutta tämä ei ole mitenkään epätavallista. Itse olen noita kiveksiä yrittänyt tällä viikolla bongailla ja mielestäni jokaiselta löytyy molemmat kivekset... ainakin välillä. Tuntuvat vain olevan vielä vähän sellaista seilaavaa laatua, mutta toivotaan, että ne lopulta asettuvat oikeille paikoilleen kivespusseihin. Santulla ja Kaiulla lääkäri totesi myös nuo viime viikolla mainitsemani napatyrät, mutta molemmat ovat niin pienet, että niiden ei pitäisi aiheuttaa mitään ongelmia. Santun kohdalla oli itseasiassa niin pienestä tyrästä kysymys, että lääkäriltä olisi saattanut se jäädä huomaamatta, jos en olisi itse siitä maininnut. Kaiun napatyrä on selkeämpi, koska navan kohdalle on kertynyt aika paljon rasvaa, joka painamalla kuitenkin painuu aina takaisin sisälle. Itse napa-aukko on eläinlääkärin mukaan kuitenkin niin pieni, että sen pitäisi siitä umpeutua itsestään. Napatyrien ohella saatiin pienenä huonona uutisena, että Santulla oli sydämessä lievä sivuääni. Nämä ovat tosin aika tyypillisiä tämän ikäisillä ja kokoisilla pennuilla, koska sydän ei pysy kasvun vauhdissa. Yleensä sivuääni katoaakin ensimmäisiin rokotuksiin mennessä. Itselläni on ollut aikaisemmin pari tällaista samojedipentua ja molempien kohdalla sivuääni katosi ja nyt molemmat koirat ovat jo viikon vajaa 3-vuotiaita ja kaikin puolin terveitä. Mutta varmastihan sitä ei voi koskaan tietää. Santun sekopäisen leikkivimman perusteella en kuitenkaan usko, että pojassa pitäisi mitään vikaa olla. Sydänviat kun yleensä oirehtivat jotenkin. 

Ensimmäisellä matkalla








Pennut pääsivät myös lääkärin facebookkiin.
Pennut pääsivät maanantaina ja tiistaina myös työpaikalleni Harjavallan yläkoululle oppilaita ilahduttamaan. Maanantain pennut jaksoivat aika hyvin riehua ja viihdyttää oppilaita. Opehuone olikin tupaten täynnä jokaisen oppitunnin ja välituntienkin aikana, kun kaikki halusivat tulla pentuja rapsuttelemaan. Pentuja tämä uusi ympäristö ei yhtään jännittänyt, vaan jokainen meni innolla tutustumaan oppilaisiin ja kaikki pääsivät varmasti useampaan kertaan syliin. Pennut nukkuivat käytännössä koko loppuillan, mikä kostautui hieman maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun pennuilla olisi ollut liiankin kanssa virtaa. Vein pennut tiistaina vielä uudestaan koululle ja tällä kertaa pennut nukkuivat melkein koko sen ajan, kun olivat opehuoneessa aitauksessa. Rakennan pentuaitauksen aina sellaiseen huoneeseen, jossa opettajat yleensä järjestävät kokouksia, joten huoneen joka seinustaa kiertää punaiset sohvat. Sainkin todistaa useampaan otteeseen tilanteen, jossa nämä punaiset sohvat olivat täynnä hipi hiljaa istuvia oppilaita, jotka vain tuijottavat lumoutuneena nukkuvia pentuja. Mitenköhän oppilaat saisi olemaan yhtä hiljaa oppitunneilla?











Opettajakollegani tekemä video vierailijoista

Pakko muuten tässä kohtaa hehkuttaa, että otin viime sunnuntaina perinteisiä joulukorttikuvia koiristani. Halusin ehdottomasti myös kuvan, missä on Luna ja pennut mukana. Tämä tuntui melko utopistiselta ajatukselta, koska jouduin ottamaan nämä kaikki kuvat yksinäni ilman apukäsiä. Päätin kuitenkin yrittää käyttämällä kännykän 10 sekunnin ajastustoimintoa. Ei siinä sitten muuta kuin laittamaan podengot pöydälle, Nova ja Hestia tuoleille, kännykkä tornin päälle pystyyn ja 10 sekunnissa juoksemaan omalle paikalle, kaappaamaan pennut kainaloon ja Luna jotenkin siihen viereen vielä. Onnistuttiin yllättävän hyvin, vaikka hiki siinä kyllä ehti tulla.






Mutta ei pentujen seikkailut tosiaan tämän viikon osalta vielä tähän päättyneet vaan eilen torstaina keräsin koko lauman - 13 koiraa! - ja hirveän määrän tavaroita autoon ja otin suunnan kohti Mäntsälää joulun viettoon. Matkalla kävin heittämässä kummilapsille lahjoja ja luovuttamassa Lunan takaisin oman perheensä luokse. Nyt pennut joutuvatkin tulemaan toimeen ilman äitiään. Hirveästi pennut eivät ole näyttäneet äitiään kaipaavan, koska Nova on ottanut hienosti isoäidin roolin haltuun jo aikaisempien viikkojen aikana. Novahan putsaa pentujen pissat ja kakat niin, että paperille harvoin tulee käyttöä. Täällä Mäntsälässä meillä on pienenä haasteena se, että äitini on hyvin allerginen samojedin pennuille. Olenkin sisustanut pennuille omaksi huoneeksi pienen katetun kuistin, jossa pennut ja Nova tyytyväisinä nukkuivat viime yönä. Tänään pennut ovat saaneet olla jonkin verran myös sisällä eristetyssä takkahuoneessa, jossa muutenkin olen aina omien koirieni kanssa. Ainakin toistaiseksi olemme pärjänneet näillä järjestelyillä, mutta katsotaan, pitääkö pentujen muuttaa pysyvästi tuonne kuistille. Eipä se nelikkoa näyttäisi haittaavan, sillä pojat selvästi pitävät viileästä. Nukuin viime yönä paremmin kuin aikoihin, kun kaikki samojedit vetivät niin tyytyväisenä unia tuolla kuistilla. Ja olisin tosiaan herännyt siihen, jos pennut olisivat siellä alkaneet mekkaloimaan, koska takkahuone on ihan tuon kuistin vieressä. 

Auto on lastattu samojedeillä

Kuistilla



Nova pentuvahtina


Riitaa siankorvasta

Täällä Mäntsälässä on myös tuo pentujen ulkoilutus hieman haastavaa, koska piha on todella iso ja pennut näyttävät nauttivan siitä, että he saavat kaikki kadota eri ilmansuuntiin. Millään en meinaa pysyä kaikkien neljän vauhdissa, kun pennut seikkailevat uudessa ympäristössään. Ongelmana on myös se, etteivät pennut tajua aitojen merkitystä ja he ovat niin pieniä, että menevät tuollaisesta tonttia rajaavasta riista-aidasta juosten läpi. Aikuisille koirille tuo aita on ennen kaikkea psykologinen este, jota kunnioitetaan silloinkin, kun lumi on niin korkealla, että verkon isosilmäinen osuus on liian matalalla. Mutta pennuilla tällaista psykologista "pelotetta" ei vielä ole, joten sain itse tehdä melkoisia hyppyjä päästäkseni aidan toiselle puolelle pentuja hakemaan. Toivottavasti saan pidettyä kaikki pennut tallessa joulun yli. 😅

Riehumista Mäntsälässä

Mutta tällainen oli pentujen toiseksi viimeinen viikko yhdessä. Nyt rauhotumme (tai no, ainakin yritämme rauhoittua) joulun viettoon. Tässä vielä loppuun muutama kuva.










Kommentit

Suositut tekstit