Windy astustettu -pentublogi taas aktiiviseksi

Pentublogi on elänyt hiljaiseloa, kun sekä Nefi että Windy jäivät viime yrityksillä tyhjiksi. Nyt Windy on kuitenkin astutettu uudestaan kerrassaan hurmaavalla uroksella ja toiveissa olisi pieniä karvaisia joululahjoja :)
Yhdistelmänä tällä kertaa Estorian Artemis The Wild (Windy) x Lill Jägaren's Konsta (Väpä). Yhdistelmän sukupuu löytyy KoiraNetistä.
windy_valpas

Windy on hyvin energinen ja vilkas podengo, joka hurmaa niin tutut kuin vieraatkin. Windy on kaunis ja sopusuhtainen paketti, podengoksi aavistuksen liiankin siro. Windyn pennut tulevat todennäköisesti jäämään hyvin pieniksi, sillä Windy itse on vain reilu 3,6 kiloa ja säkäkorkeudeltaan n. 26cm. Windy on perheen pikku prinsessa, joka osaa olla omapäinen podengomaiseen tapaan, mutta tottelee silti suurimman osan aikaa hyvin. Äärimmäisen malttamattomana tapauksena Windy on kuitenkin vaatinut omistajaltaan rutkasti kärsivällisyyttä.  Tytöllä on myös vahva riistavietti. Kotioloissa Windy laittaa helposti isommatkin koirat ojennukseen  eikä arkaile näyttää, missä kaappi seisoo. Windyn näyttelyarvostelut ovat lähes poikkeuksetta alkaneet "reipas pieni narttu", mikä kertoo jo paljon tytön luonteesta. Näyttelytuloksina tyttö on saanut pääasiassa EH:ta (Erittäin hyvä) mutta myös pari ERIä (Erinomainen) ja yhden SA:n (Sertifikaatin arvoinen). Pentujen syntymän jälkeen lähdemme jahtaamaan näyttelyistä tosissamme vielä parempia arvosteluja, sillä tytössä on siihen potentiaalia. Windylta on kahteen otteeseen tutkittu polvet (0/0) ja silmät (terveet lukuunottamatta lievää kosmeettista PPM-virhettä) sekä kuunneltu kertaalleen sydän. Windyn omalta sivulta löytyy lisätietoa ja kuvia tytöstä.

vapa
Windyn sulhaseksi valikoitui lopulta Lill Jägaren's Konsta eli tuttavallisemmin Väpä. Väpä on omaan silmääni todella miellyttävä ja kookkaanpuoleinen uros, jonka luonne tuntuisi olevan juuri sitä mitä podengolta odotankin.  Väpä on lisäksi äitinsä puolelta sukua koiralleni Nefille, joka itse jäi pennuttomaksi. Tästäkin syystä olen oikein tyytyväinen urosvalintaani, sillä näin saan toivottavasti myös Nefin suvun hyviä puolia kasvatteihini. Väpä on menestynyt tähän mennessä hyvin näyttelyissä. Takana on muunmuassa yksi SERTi heti pojan ensimmäisestä näyttelystä. Polvet ja silmät Väpältä on tutkittu 24.10.2013 ja terveiksi todettu. Lisätietoja pojasta voi kysellä Kennel Cerejanista
Tällä kertaa halusimme varmistaa oikean astutus ajankohdan käymällä Mäntsälän eläinlääkärissä ottamassa progetestit. Tuloksia soitellessani sain kuulla, että astutus pitää suorittaa nyt eikä vasta viikonloppuna, mihin olin alunperin laskeskellut astutuksen osuvan. Hieman paniikissa otin yhteyttä uroksen omistajiin ja saimme sovittua, että Väpä omistajineen lähtee ajelemaan Kuopion takaa Kaavilta vielä samana iltana tänne päin. Jäimme siis jännittyneinä odottamaan sulhasta, joka saapui eilen illalla tai pikemminkin yöllä yhdentoista jälkeen kylään. Väpältä ei innostusta puuttunut ja myös Windy suhtautui tilanteeseen suhteellisen rauhallisesti, vaikka juoksun aikoihin onkin yleensä todella kärttyinen. Yhden hieman vajaan astumisen saimmekin suoritettua melko pian sulhasen saapumisen jälkeen ja sovimme treffaavamme uudestaan seuraavana päivänä. Tänään astuminen sujuikin jo hyvin ja koirat olivat toivotusti nalkissa useamman minuutin. Tämän jälkeen Windyn kiinnostus urokseen lopahti, mutta sitäkin innokkaammin Windy rupesi liehittelemään omistajaansa onnensa kukkuloilla :) Lopulta molemmat kyyhkyläiset olivat jo niin väsyneitä, että meinasivat nukahtaa pystyyn.
Kyykyläisillä yksi onnistunut astuminen takana.
DSCN2509
Sulhanen eli Lill Jägaren's Konsta
DSCN2514
DSCN2517
Morsian Estorian Artemis The Wild
DSCN2518 DSCN2523
Ja vielä yksi yhteispotretti.

DSCN2525
Sekä Windyn että Väpän taustoista on mahdollista löytää legg perthes nimistä lonkka-sairautta. Windyn tapauksessa sairastuneet löytyvät isän puolelta (Windyn siskopuoli ja Windyn isän sisko- ja velipuoli). Sairautta on esiintynyt nimenomaan silloin, kun Windyn isän linjaa on yhdistetty erään toisen uroksen jälkikasvuun. Konstan tapauksessa sairastuneet ovat ollet Konstan äidin toisista yhdistelmistä syntyneiden tyttären ja tyttären tyttären pentueissa, joissa molemmissa käytetty erästä portugalin tuontia sulhasena. Konstan sukupuusta ei kuitenkaan löydy niitä koiria, joihin yhdistämällä Windyn linjasta on lp-sairaita koiria syntynyt. Legg pertheksen periytyvyyttä ei vielä tarkasti tunneta, mutta sairausgeenien täytyy oletettavasti tulla kummaltakin vanhemmalta. Sairaus puhkeaa yleensä ennen yhden vuoden ikää ja vaatii lähes poikkeuksetta leikkauksen. Legg perthestä esiintyy nykyisin jonkin verran pienissä portugalinpodengoissa, niin sileissä kuin karkeissakin ja täysin legg pertheksittömiä sukuja on vaikea löytää. Mikäli Windyn pennuissa tätä sairautta tulee esiintymään, Windya tai Windyn sisaruksia ei enää käytetä jalostukseen. Sairastuneen pennun omistaja on myös oikeutettu hyvitykseen koiran myyntihinnasta.

Kommentit

Suositut tekstit