Siirry pääsisältöön

N. 4,5 viikkoa tiineyttä takana

Sunnuntaina tulee Windyn ensimmäisestä astutuksesta kuluneeksi jo viisi viikkoa, joten suunnilleen puolivälissä tiineyttä mennään. Windy on tällä hetkellä todella hellyydenkipeä, mikä voisi viittailla astutuksen todellakin onnistuneen. Aavistus nisien kasvuista olisi myös näkyvillä ja käsillä tunnustelemalla tuo vatsan seutu tuntuisi hieman kasvaneen. Kuvissa muutosta ei vielä näy, mutta todella toivon tämän tytön todellakin olevan tiine. Ultraan emme ole menossa, vaan luotamme siihen, että kyllä Windysta rupeaa näkymään, jos pentuja on tulossa, vaikka Nefin kohdalla kaikki merkit johtuivatkin aiemmin keväällä pelkästä valeraskaudesta.

Muutamia tuoreita kuvia räpsin tytöstä tällä viikolla ja tässä niitä nyt sitten olisi:






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Estorian Wind-pennut syntyivät

Seuraava sukupolvi Estorian sammareita näki päivänvalonsa eilen keskiviikkona 9.2.2022. Pentujen äiti on oma kasvattini Netta (Estorian Northern Wind) ja isä Elmo (Tuiskulumen Deputy Dante).

Seuraavat Estorian-sammarit laitettu alulle..?

Kolme vuotta sitten syntyivät ensimmäiset Estorian-samojedit ja nyt on toivottavasti laitettu alulle toinen sukupolvi Estorian-sammareita. Netta (Estorian Northern Wind) treffasi keskiviikkona 8.12. ja perjantaina 10.12. komeaa Elmoa (Tuiskulumen Deputy Dante).

Hyvästien aika

Pennut täyttivät keskiviikkona 8 viikkoa ja nyt on koittanut hyvästien aika. Tätä kirjoitellessa onkin kyyneleet silmissä ja useammat itkut on tämän viikon aikana saanut jo itkeä. Keskiviikkona lähti omaan kotiinsa Fiona, torstaina Kerttu, perjantaina Puppe, lauantaina Hymy ja nyt sunnuntaina Niva. Enää vain Mila on täällä arkea sekoittamassa ja ilahduttamassa, mutta myös tämä viimeinen neiti pääsee uuden omistajansa luokse ensi viikolla. Pennut ovat onnistuneet pitämään kasvattajatätinsä kiireisenä viime hetkille asti ja siksi tämä viimeinen blogipostaus tulee blogiin vasta nyt. Kaikista näistä pennuista varmasti kuullaan vielä monen monituista kertaa, mutta tämä pentublogi hiljenee pikku hiljaa näiden postausten osalta. Tämän tekstin myötä on nimittäin aika sanoa näkemiin Estorian Wind-pennuille. Alla olevat seisomakuvat on otettu viime viikon lauantaina ja pentuselfiet otin pentujen kanssa keskiviikkona 8-viikkois "synttäreiden" kunniaksi. Ylin kuva on otettu viime sunnunt