Raision kautta kuusi pienokaista pentulaatikkoon
Nyt tuhisee pentulaatikossa äänekäs ja nälkäinen joukko uusia Estorian samojedin alkuja. Tie tähän pisteeseen ei ihan suora ja kivetön ollut, mutta nyt kaikki pennut ja Aida voivat todella hyvin ja kasvattajakin on onnistunut vähän lepäämään. Neljän pennun kodit ovat tätä kirjoittaessa jo varmistuneet ja parin perheen vastausviestejä vielä odottelen, mutta todennäköisesti kaikilla pennuilla on jo koti.
Mutta kuten jo sanoin, kaikki ei mennyt aluksi ihan niin kuin Strömsössä. Synnytys alkoi kyllä kaikin puolin mallikkaasti. Avautumisvaiheen merkkejä oli ilmassa jo torstaina ja Aida otti hyvinkin rennosti ja rauhallisesti. Pääasiassa vain nukkui häkissä eikä oikein pitkiä lenkkejäkään malttanut tehdä. Ruoka maistui myöskin torstaina vielä ihan hyvin. Puoli kahden aikoihin lämmöt olivat kuitenkin niin alhaalla (36.3), että synnytyksen tiesi kovaa vauhtia lähestyvän. Perjantaina Aida jatkoi aika pitkälti samalla kaavalla. Neiti nukkui häkissä, kävi tosi pikaisesti pissalla ja tyhjenteli antaumuksella suoltaan. 😅 Lämmöt olivat edelleen 37 alapuolella, mutta nousemaan päin ja pidin erittäin todennäköisenä, että synnytys käynnistyy kunnolla jo illalla, viimeistään yöllä. Joskus kuuden jälkeen seurailin tilannetta ja olin havaitsevina jotain supistuksia muistuttavaa. Viestittelin heti meidän luottokätilöllemme, naapurin Lauralle, joka tulikin pian poikansa kanssa henkiseksi tueksi ja apukäsiksi.
Seitsämältä illalla Aidalla alkoivat kunnon supistukset. Aida viihtyi edelleen häkissä ja supistuksista huolimatta tyttö otti edelleen aika rauhallisesti. Olin järjestänyt Aidan omistajalle suoran livetreamin, jonka kautta myös hän pääsi seuraamaan synnytystä ja tarjoamaan tukea. Puoli kahdeksalta Aidan vedet menivät ja supistukset jatkuivat edelleen voimakkaina. Tässä vaiheessa emme vielä osanneet hirveästi huolestua, mutta tunnin päästä ensimmäistä pentua ei vieläkään ollut näkyvissä eikä edes tunnettavissa synnytyskanavassa. Aidalla alkoi esiintyä myös vihreää vuotoa, mikä voi tarkoittaa istukan irtoamista, jolloin pennun olisi syytä syntyä mahdollisimman nopeasti.
Satakunta on siitä erittäin ikävä paikka kasvattaa koiria, että täällä on todella huonosti päivystäviä eläinlääkäreitä. Vihreän vuodon alettua ja todettuani, ettei pentua tunnu missään lähelläkään synnytyskanavaa, päätin soittaa Porin päivystykseen. Siellä sentään vastasi tällä kertaa lääkäri, toisin kuin Novan edellisten pentujen kohdalla, mutta hän ilmoitti olevansa ilman avustajaa. Hän olisi ollut valmis antamaan Aidalle oksitosiinia, mutta sanoi, ettei suostuisi leikkaamaan Aidaa ilman avustajaa. Tässä kohtaa en sitten edes harkinnut Poriin lähtemistä, koska pahimmassa tapauksessa olisimme menneet sinne, antaneet Aidalle oksitosiinia ja todenneet, että pakko lähteä kuitenkin ajelemaan Turun suuntaan parempaan päivystyssairaalaan. Soitinkin Turun Oma eläinklinikalle, jossa viimeksi kävimme Novan kanssa. No järkytys olikin suuri, kun sieltä ilmoitettiin, ettei heillä ole ollut pian vuoteen enää yöpäivystystä. Onneksi olin tallettanut puhelimeeni myös Raisiossa sijaitsevan Evidenssia Vettorin numeron. Sieltä ei heti vastattu, mutta keräsimme pentukamat ja Aidan autoon siitä huolimatta. Kokeilin soittaa uudestaan Vettorille putsatessani auton jäisiä ikkunoita, mutta sieltä ei vieläkään vastattu. Olin juuri istunut autoon ja laittanut navigaattoriin oikean osoitteen, kun lääkäristä soitettiin minulle onneksi takaisin päin. Siinä puhelussa en juuri muuta tehnyt, kuin kertonut pikaisesti tilanteen ja sanonut, että me olemme tulossa sinne nyt, piste.
Tässä kohtaa ei vielä huoli Aidasta tai pennuista ollut kovin suuri. Itse asiassa olisin mielelläni jäänyt vielä kotiin ja yrittänyt Aidaa kävelyttämällä saada supistuksiin voimaa niin, että pennut olisivat syntyneet. Ongelmana tässä vaihtoehdossa olisi kuitenkin ollut se, että mikäli Aidan kävelyttämisestä ei olisi ollut apua, olisimme hukanneet kallisarvoista aikaa, sillä automatka Raisioon kestää Harjavallasta puolitoista tuntia. Myös viimeksi lähdimme hyvissä ajoin Novan kanssa sinne ajelemaan ja silloin ensimmäinen pentu syntyi autoon ja loput lääkärissä oksitosiinilla. Aidan kohdalla supistukset tuntuivat kuitenkin autoon siirtymisen johdosta loppuvan melkein kokonaan eikä pentuja näkynyt koko pitkän automatkan aikana. Aida otti edelleen rauhallisesti, mutta mietimme jo, että onko Aida liiankin rauhallinen?
Vettoriin saavuimme hieman puoli yhdentoista jälkeen. Siellä lääkäri tuli aika pian tutkimaan tilannetta. Hänkään ei tuntenut kokeilemalla pentuja lähimaillakaan synnytyskanavaa eikä Aida ruvennut supistelemaan edes stimuloinnin avulla. Lääkäri ultrasi Aidan selvittääkseen pentujen sydänten tilanteen. Pentuja ei saatu kuviin kuin kaksi ja molempien sydänäänet olivat jo ruvenneet hidastumaan. Lääkäri tarjosi tässä kohtaa kaksi vaihtoehtoa. Joko voisimme vielä yrittää oksitosiinilla saada pennut syntymään tai sitten voisimme suoraan leikata. Kallistuin välittömästi leikkauksen puolelle, koska Aidan vesien menosta oli siinä vaiheessa kulunut jo 3,5 tuntia ja vihreää vuotoa oli tullut 2,5 tuntia. Myös pentujen sydänäänten heikkeneminen huoletti. Emme myöskään voineet olla varmoja, onko pentujen syntymättömyyden syynä esimerkiksi virheasento, jolloin pennut eivät olisi todennäköisesti edes oksitosiinilla voineet syntyä. Olisimme vain sillä kokeilulla hukanneet aikaa ja todennäköisyys yhden tai useamman pennun kuolemaan olisi kasvannut. Annoin siis saman tien luvan leikkaukseen ja pian hoitaja kävi hakemassa Aidan leikkaussaliin.
Siitä alkoi noin puolentoista tunnin piinallinen odotus. Erityisen vahvasti kummitteli mielessä Novan toinen pentue, joka myös päätyi keisarileikkaukseen ja kolmen pennun kuolemaan - silloin Turun Oma eläinklinikalla. Onneksi naapurini Laura oli poikansa kanssa päässyt lähtemään mukaan, niin en joutunut olemaan yksin ajatusteni kanssa. Joimme kaakaota ja lueskelimme feissarimokia samalla kun yritin tiedottaa Aidan omistajaa ja muita tilanteesta kiinnostuneita parhaani mukaan. Minuutit kuluivat ja oma hermostumiseni vain kasvoi. Lopulta hoitaja tuli ilmoittamaan, että voisimme siirtyä toiseen huoneeseen pentuja hoitamaan. Tässä kohtaa hoitaja ei vielä tajunnut sanoa, ovatko kaikki pennut selvinneet hengissä ja sydän pamppaillen lähdimme tavaroittemme kanssa toiseen huoneeseen. Siellä odotti mitä tervetullein näky. Lämpöpullojen päällä läpinäkyvässä kopassa kujersi ja äänteli kuusi erittäin energistä ja hyvinvoivaa samojedipentua! Hoitaja kertoi kaikkien voivan oikein hyvin ja saimme jäädä pentujen kanssa odottamaan, että myös Aida saataisiin tuotua leikkaussalista huoneeseen.
Kun nukkuva Aida oltiin saatu lattialle, siirsimme pennut yksikerrallaan nisille. Keisarileikkauspentujen ongelmana on yleensä se, etteivät ne välttämättä osaa heti imeä. Nytkin jouduimme auttamaan pentuja puristamalla nisistä ensin vähän maitoa ulos ja sitten tunkemalla nisiä puoliväkisin pentujen suuhun. Tientukkeena ollut jättimäinen "mörssäri" pentu oppi imemisen aika vaivatta, mutta pahnan pohjimmainen, pentueen pienin poika ei meinannut oikein tajuta, mistä on kyse. Tytöt osoittautuivat saman tien ihan hurjiksi kiljukauloiksi ja voi sitä vastalauseiden määrää, kun tyttöjä siirrettiin lämpöisestä kopasta nisille. Tässä kohtaa Aida nukkui edelleen autoaan tietämättömänä, millainen kuhina nisillä kävi. Lääkäri tuli vilkaisemaan tilannetta ja antamaan Aidalle herätepiikin. Samalla hän kertoi, kuinka leikkaussalissa oli tullut lähes kesäinen fiilis, kun yksi pennuista oli kuulostanut ihan lokilta 😂
Aidan heräämistä jouduttiin odottelemaan aika kauan, mutta lopulta neiti saatiin jalkeille ja saatoimme lähteä kotia päin. Aida ei vielä automatkan aikana oikein ymmärtänyt, mitä oikein olivat nämä valkoiset toukat, joita Laura niin sinnikkäästi yritti hänelle tuuppia. Keisarileikatuilla nartuilla kestää usein jonkin aikaa, ennen kuin äidinvaistot kunnolla heräävät. Kun saavuimme lopulta takaisin Harjavaltaan, Aida jo välillä sentään hieman katseli kiinnostuneena pentujen suuntaan. Tyttö joutui täällä ensimmäisenä pesulle, sillä vuodon seurauksena Aida oli käytännössä muuttunut vihreäksi. Samalla neiti sai ruokaa, joka katosi suunnilleen yhtenä haukkauksena Aidan sisuksiin. Ruoka selvästi piristi Aidaa ja kun veimme tuoreen äidin pentulaatikkoon ja asettelimme pennut nisille, Aida jo vähän nuuhki jälkikasvuaan. Tässä kohtaa äidinvaistot olivat kuitenkin edelleen sen verran kadoksissa, että jouduin itse pissattamaan pentuja märän vanutukon avulla. Pissan haju onneksi herätteli vähän Aidaakin ja pian näimme ensimmäiset lipaisut, kun Aida rupesi putsailemaan pentujaan.
Pian tämän jälkeen uskalsin vihdoin ja viimein myös punnita ja merkata pennut. En ollut halunnut merkkailla pentuja vielä lääkärissä, ettei kynsilakan haju olisi entisestään hämmentänyt Aidaa. Aloitin punnitsemisen jättipojasta. Tarkkoja syntymäpainoja ei nyt tietenkään ole tiedossa, mutta syötyään ensin lääkärissä ja automatkan aikana, pentueen isoin "musta poika", painoi 360 grammaa. Tämän jälkeen otin punnittavaksi pentueen pienimmän "sinisen pojan", jolla oli painoa reilu sata grammaa vähemmän eli 250 grammaa. "Vihreä poika" painoi 305 grammaa ja kannuksellinen "keltainen poika" 317 grammaa. "Oranssi tyttö" painoi 320 grammaa ja "liila tyttö" 345 grammaa. Tässä kohtaa Laura lähti poikansa kanssa viimein omaan kotiin nukkumaan. Itse jäin vielä hetkeksi tarkkailemaan tilannetta, mutta hyvin Aida tuntui tilanteeseen sopeutuvan ja viiden aikoihin aamusta, uskaltauduin itsekin nukkumaan. Yöunet jäivät tosin aika katkonaiseksi, koska tuon melulauman ääntely sai minut useamman kerran yöstä tai pikemminkin aamusta katsomaan, että kaikki on tosiaan ok.
Aidan tyyli hoitaa pentuja on tällä hetkellä vähintäänkin erikoinen, sillä Aida yrittää tosissaan omia pennut istumalla tai makaamalla niiden päällä. Yritin sanoa Aidalle, että pentuja ei varsinaisesti ole tarkoitus käyttää tyynyinä, mutta Aida on hieman eri mieltä. Aida selvästi haluaa haalia pennut todella lähelle itseään ja muutaman kerran olen joutunut Aidaa vähän "availemaan" keräasennosta, jotta pennut ovat kunnolla mahtuneet syömään. Aidalle itselleen on ruoka maistunut tänään todella hyvin ja yritänkin syöttää neidille mahdollisimman usein pieniä annoksia, jotta maidontulo varmasti riittää. Leikkaushaava vaikuttaa tällä hetkellä hyväkuntoiselta eikä Aida ole mitenkään erityisen levoton. Lämpöä Aidalla on 39.3 astetta, mutta niin kauan kuin se ei lähentele 40 astetta tai haava ei näytä tulehtuneelta, meillä ei varsinaisesti pitäisi olla mitään erityistä huolta. Haavaa pitää huudella kädenlämpöisellä vedellä ja vähän välillä puhdistaa, jotta se ei pääse tulehtumaan. Toivotaan nyt, että se paranee ilman ongelmia ja myös pennut tuosta kasvavat ja voimistuvat. Hieman jo pelkään millainen show täällä sitten on, kun tuo melulauma piraija hampaineen lähtee oikeasti liikkumaan. Hieman jo kaavailen, että veteraanit saavat siinä kohtaa lähteä vanhemmilleni hoitoon, etteivät ne joudu samojedijyrän alle... kirjaimellisesti.
Mutta näin siis toinen Estorian samojedipentue näki päivänvalon toiveideni mukaan juuri 4.1. joka on myös laumamme vanhimman, kuningatar Sirun syntymäpäivä. Sirulla ja pennuilla on nyt ikäeroa tasan 13 vuotta. Siru ei ehkä arvosta tätä äänekästä syntymäpäivälahjaansa, mutta neiti pääsi aamulla kainalooni nukkumaan ja syötäväksi jokin aika sitten herkkuluita, joten ehkäpä hän kestää tällaisenkin jännityksen syntymäpäivillään. 😉
Pentujen nimet ovat vielä työn alla. Tytöistä tulee näillä näkymin Estorian Exquisite Emerald ja Estorian Stunning Sapphire. Poikien nimissä on edelleen pientä hienosäätöä noiden alkuadjektiivien osalta, mutta todennäköisesti tulevat olemaan Tigereye, Obsidian, Onyx ja Topaz. Tästä tulee siis gemstones-pentue, eli jokainen pentu saa nimensä jonkin arvo/korukiven mukaan. Onhan Aidan virallinen nimi Radost Zhizni Royal Gem For Viilea Valtias.
Mutta tällainen perjantai ja lauantai päivä on Harjavallassa ollut. Paljon ruusuja Vettorin mukavalle henkilökunnalle ja hyvälle hoidolle. Erityiskiitos totta kai myös Saralle Aidan lainaamisesta Estorian kasvatustyöhön ja Lauralle jälleen kätilöapuna toimimisesta.
Lopuksi pakolliset ensimmäisen päivän potretit kuusikosta.
Kuusi Estorian samojedia unten mailla
Mutta kuten jo sanoin, kaikki ei mennyt aluksi ihan niin kuin Strömsössä. Synnytys alkoi kyllä kaikin puolin mallikkaasti. Avautumisvaiheen merkkejä oli ilmassa jo torstaina ja Aida otti hyvinkin rennosti ja rauhallisesti. Pääasiassa vain nukkui häkissä eikä oikein pitkiä lenkkejäkään malttanut tehdä. Ruoka maistui myöskin torstaina vielä ihan hyvin. Puoli kahden aikoihin lämmöt olivat kuitenkin niin alhaalla (36.3), että synnytyksen tiesi kovaa vauhtia lähestyvän. Perjantaina Aida jatkoi aika pitkälti samalla kaavalla. Neiti nukkui häkissä, kävi tosi pikaisesti pissalla ja tyhjenteli antaumuksella suoltaan. 😅 Lämmöt olivat edelleen 37 alapuolella, mutta nousemaan päin ja pidin erittäin todennäköisenä, että synnytys käynnistyy kunnolla jo illalla, viimeistään yöllä. Joskus kuuden jälkeen seurailin tilannetta ja olin havaitsevina jotain supistuksia muistuttavaa. Viestittelin heti meidän luottokätilöllemme, naapurin Lauralle, joka tulikin pian poikansa kanssa henkiseksi tueksi ja apukäsiksi.
Aida kävi hakemassa kesken kaiken hieman huomiota
Aida pesäkolossaan
Satakunta on siitä erittäin ikävä paikka kasvattaa koiria, että täällä on todella huonosti päivystäviä eläinlääkäreitä. Vihreän vuodon alettua ja todettuani, ettei pentua tunnu missään lähelläkään synnytyskanavaa, päätin soittaa Porin päivystykseen. Siellä sentään vastasi tällä kertaa lääkäri, toisin kuin Novan edellisten pentujen kohdalla, mutta hän ilmoitti olevansa ilman avustajaa. Hän olisi ollut valmis antamaan Aidalle oksitosiinia, mutta sanoi, ettei suostuisi leikkaamaan Aidaa ilman avustajaa. Tässä kohtaa en sitten edes harkinnut Poriin lähtemistä, koska pahimmassa tapauksessa olisimme menneet sinne, antaneet Aidalle oksitosiinia ja todenneet, että pakko lähteä kuitenkin ajelemaan Turun suuntaan parempaan päivystyssairaalaan. Soitinkin Turun Oma eläinklinikalle, jossa viimeksi kävimme Novan kanssa. No järkytys olikin suuri, kun sieltä ilmoitettiin, ettei heillä ole ollut pian vuoteen enää yöpäivystystä. Onneksi olin tallettanut puhelimeeni myös Raisiossa sijaitsevan Evidenssia Vettorin numeron. Sieltä ei heti vastattu, mutta keräsimme pentukamat ja Aidan autoon siitä huolimatta. Kokeilin soittaa uudestaan Vettorille putsatessani auton jäisiä ikkunoita, mutta sieltä ei vieläkään vastattu. Olin juuri istunut autoon ja laittanut navigaattoriin oikean osoitteen, kun lääkäristä soitettiin minulle onneksi takaisin päin. Siinä puhelussa en juuri muuta tehnyt, kuin kertonut pikaisesti tilanteen ja sanonut, että me olemme tulossa sinne nyt, piste.
Vettoriin saavuimme hieman puoli yhdentoista jälkeen. Siellä lääkäri tuli aika pian tutkimaan tilannetta. Hänkään ei tuntenut kokeilemalla pentuja lähimaillakaan synnytyskanavaa eikä Aida ruvennut supistelemaan edes stimuloinnin avulla. Lääkäri ultrasi Aidan selvittääkseen pentujen sydänten tilanteen. Pentuja ei saatu kuviin kuin kaksi ja molempien sydänäänet olivat jo ruvenneet hidastumaan. Lääkäri tarjosi tässä kohtaa kaksi vaihtoehtoa. Joko voisimme vielä yrittää oksitosiinilla saada pennut syntymään tai sitten voisimme suoraan leikata. Kallistuin välittömästi leikkauksen puolelle, koska Aidan vesien menosta oli siinä vaiheessa kulunut jo 3,5 tuntia ja vihreää vuotoa oli tullut 2,5 tuntia. Myös pentujen sydänäänten heikkeneminen huoletti. Emme myöskään voineet olla varmoja, onko pentujen syntymättömyyden syynä esimerkiksi virheasento, jolloin pennut eivät olisi todennäköisesti edes oksitosiinilla voineet syntyä. Olisimme vain sillä kokeilulla hukanneet aikaa ja todennäköisyys yhden tai useamman pennun kuolemaan olisi kasvannut. Annoin siis saman tien luvan leikkaukseen ja pian hoitaja kävi hakemassa Aidan leikkaussaliin.
Leikkausta odotellessa
Siitä alkoi noin puolentoista tunnin piinallinen odotus. Erityisen vahvasti kummitteli mielessä Novan toinen pentue, joka myös päätyi keisarileikkaukseen ja kolmen pennun kuolemaan - silloin Turun Oma eläinklinikalla. Onneksi naapurini Laura oli poikansa kanssa päässyt lähtemään mukaan, niin en joutunut olemaan yksin ajatusteni kanssa. Joimme kaakaota ja lueskelimme feissarimokia samalla kun yritin tiedottaa Aidan omistajaa ja muita tilanteesta kiinnostuneita parhaani mukaan. Minuutit kuluivat ja oma hermostumiseni vain kasvoi. Lopulta hoitaja tuli ilmoittamaan, että voisimme siirtyä toiseen huoneeseen pentuja hoitamaan. Tässä kohtaa hoitaja ei vielä tajunnut sanoa, ovatko kaikki pennut selvinneet hengissä ja sydän pamppaillen lähdimme tavaroittemme kanssa toiseen huoneeseen. Siellä odotti mitä tervetullein näky. Lämpöpullojen päällä läpinäkyvässä kopassa kujersi ja äänteli kuusi erittäin energistä ja hyvinvoivaa samojedipentua! Hoitaja kertoi kaikkien voivan oikein hyvin ja saimme jäädä pentujen kanssa odottamaan, että myös Aida saataisiin tuotua leikkaussalista huoneeseen.
Vastasyntyneet pennut
Kun nukkuva Aida oltiin saatu lattialle, siirsimme pennut yksikerrallaan nisille. Keisarileikkauspentujen ongelmana on yleensä se, etteivät ne välttämättä osaa heti imeä. Nytkin jouduimme auttamaan pentuja puristamalla nisistä ensin vähän maitoa ulos ja sitten tunkemalla nisiä puoliväkisin pentujen suuhun. Tientukkeena ollut jättimäinen "mörssäri" pentu oppi imemisen aika vaivatta, mutta pahnan pohjimmainen, pentueen pienin poika ei meinannut oikein tajuta, mistä on kyse. Tytöt osoittautuivat saman tien ihan hurjiksi kiljukauloiksi ja voi sitä vastalauseiden määrää, kun tyttöjä siirrettiin lämpöisestä kopasta nisille. Tässä kohtaa Aida nukkui edelleen autoaan tietämättömänä, millainen kuhina nisillä kävi. Lääkäri tuli vilkaisemaan tilannetta ja antamaan Aidalle herätepiikin. Samalla hän kertoi, kuinka leikkaussalissa oli tullut lähes kesäinen fiilis, kun yksi pennuista oli kuulostanut ihan lokilta 😂
Nisillä käy kuhinaa
Aidan heräämistä jouduttiin odottelemaan aika kauan, mutta lopulta neiti saatiin jalkeille ja saatoimme lähteä kotia päin. Aida ei vielä automatkan aikana oikein ymmärtänyt, mitä oikein olivat nämä valkoiset toukat, joita Laura niin sinnikkäästi yritti hänelle tuuppia. Keisarileikatuilla nartuilla kestää usein jonkin aikaa, ennen kuin äidinvaistot kunnolla heräävät. Kun saavuimme lopulta takaisin Harjavaltaan, Aida jo välillä sentään hieman katseli kiinnostuneena pentujen suuntaan. Tyttö joutui täällä ensimmäisenä pesulle, sillä vuodon seurauksena Aida oli käytännössä muuttunut vihreäksi. Samalla neiti sai ruokaa, joka katosi suunnilleen yhtenä haukkauksena Aidan sisuksiin. Ruoka selvästi piristi Aidaa ja kun veimme tuoreen äidin pentulaatikkoon ja asettelimme pennut nisille, Aida jo vähän nuuhki jälkikasvuaan. Tässä kohtaa äidinvaistot olivat kuitenkin edelleen sen verran kadoksissa, että jouduin itse pissattamaan pentuja märän vanutukon avulla. Pissan haju onneksi herätteli vähän Aidaakin ja pian näimme ensimmäiset lipaisut, kun Aida rupesi putsailemaan pentujaan.
Aida suojaa pentujaan pahalta kasvattajalta
Pian tämän jälkeen uskalsin vihdoin ja viimein myös punnita ja merkata pennut. En ollut halunnut merkkailla pentuja vielä lääkärissä, ettei kynsilakan haju olisi entisestään hämmentänyt Aidaa. Aloitin punnitsemisen jättipojasta. Tarkkoja syntymäpainoja ei nyt tietenkään ole tiedossa, mutta syötyään ensin lääkärissä ja automatkan aikana, pentueen isoin "musta poika", painoi 360 grammaa. Tämän jälkeen otin punnittavaksi pentueen pienimmän "sinisen pojan", jolla oli painoa reilu sata grammaa vähemmän eli 250 grammaa. "Vihreä poika" painoi 305 grammaa ja kannuksellinen "keltainen poika" 317 grammaa. "Oranssi tyttö" painoi 320 grammaa ja "liila tyttö" 345 grammaa. Tässä kohtaa Laura lähti poikansa kanssa viimein omaan kotiin nukkumaan. Itse jäin vielä hetkeksi tarkkailemaan tilannetta, mutta hyvin Aida tuntui tilanteeseen sopeutuvan ja viiden aikoihin aamusta, uskaltauduin itsekin nukkumaan. Yöunet jäivät tosin aika katkonaiseksi, koska tuon melulauman ääntely sai minut useamman kerran yöstä tai pikemminkin aamusta katsomaan, että kaikki on tosiaan ok.
Pentulaatikossa kaikki okei
Aidan tyyli hoitaa pentuja on tällä hetkellä vähintäänkin erikoinen, sillä Aida yrittää tosissaan omia pennut istumalla tai makaamalla niiden päällä. Yritin sanoa Aidalle, että pentuja ei varsinaisesti ole tarkoitus käyttää tyynyinä, mutta Aida on hieman eri mieltä. Aida selvästi haluaa haalia pennut todella lähelle itseään ja muutaman kerran olen joutunut Aidaa vähän "availemaan" keräasennosta, jotta pennut ovat kunnolla mahtuneet syömään. Aidalle itselleen on ruoka maistunut tänään todella hyvin ja yritänkin syöttää neidille mahdollisimman usein pieniä annoksia, jotta maidontulo varmasti riittää. Leikkaushaava vaikuttaa tällä hetkellä hyväkuntoiselta eikä Aida ole mitenkään erityisen levoton. Lämpöä Aidalla on 39.3 astetta, mutta niin kauan kuin se ei lähentele 40 astetta tai haava ei näytä tulehtuneelta, meillä ei varsinaisesti pitäisi olla mitään erityistä huolta. Haavaa pitää huudella kädenlämpöisellä vedellä ja vähän välillä puhdistaa, jotta se ei pääse tulehtumaan. Toivotaan nyt, että se paranee ilman ongelmia ja myös pennut tuosta kasvavat ja voimistuvat. Hieman jo pelkään millainen show täällä sitten on, kun tuo melulauma piraija hampaineen lähtee oikeasti liikkumaan. Hieman jo kaavailen, että veteraanit saavat siinä kohtaa lähteä vanhemmilleni hoitoon, etteivät ne joudu samojedijyrän alle... kirjaimellisesti.
Aida melkein pentujen päällä
Mutta näin siis toinen Estorian samojedipentue näki päivänvalon toiveideni mukaan juuri 4.1. joka on myös laumamme vanhimman, kuningatar Sirun syntymäpäivä. Sirulla ja pennuilla on nyt ikäeroa tasan 13 vuotta. Siru ei ehkä arvosta tätä äänekästä syntymäpäivälahjaansa, mutta neiti pääsi aamulla kainalooni nukkumaan ja syötäväksi jokin aika sitten herkkuluita, joten ehkäpä hän kestää tällaisenkin jännityksen syntymäpäivillään. 😉
Synttärisankari Siru
Pentujen nimet ovat vielä työn alla. Tytöistä tulee näillä näkymin Estorian Exquisite Emerald ja Estorian Stunning Sapphire. Poikien nimissä on edelleen pientä hienosäätöä noiden alkuadjektiivien osalta, mutta todennäköisesti tulevat olemaan Tigereye, Obsidian, Onyx ja Topaz. Tästä tulee siis gemstones-pentue, eli jokainen pentu saa nimensä jonkin arvo/korukiven mukaan. Onhan Aidan virallinen nimi Radost Zhizni Royal Gem For Viilea Valtias.
Mutta tällainen perjantai ja lauantai päivä on Harjavallassa ollut. Paljon ruusuja Vettorin mukavalle henkilökunnalle ja hyvälle hoidolle. Erityiskiitos totta kai myös Saralle Aidan lainaamisesta Estorian kasvatustyöhön ja Lauralle jälleen kätilöapuna toimimisesta.
Lopuksi pakolliset ensimmäisen päivän potretit kuusikosta.
Musta poika
Sininen poika
Oranssi tyttö
Vihreä poika
Keltainen poika
Liila tyttö
Olipa jännittävä kertomus, jolla onneksi onnellinen loppu. Minulle tuli ensimmäinen samojedi 21vuotta sitten samaan aikaan kun muutin Helsingistä Lappiin. Jonkin aikaa haaveilin teettäväni Munnulla pentueen, mutta kuultuani riittävän monta varoitustarinaa ongelmasynnytyksistä luovuin ajatuksesta. Lähin eläinlääkäri on 200 kilometrin päässä ja päivystävä eläinlääkäri pahimmillaan 430 kilometrin takana. Munnun jälkeen tuli Pumpuli, sitten Wendy ja nyt kaverinani on nelivuotias Rilla. Ja kroonisena vaivana pentukuume! 🐶 Elämä ilman sammaria on teeskentelyä.😄 Hyvää vointia Aidalle ja ripeätä kasvua pennuille toivottelevat Sirpa K ja Rilla-samojedi Kilpisjärveltä
VastaaPoista