Estorian Love-pennut syntyivät pienten vaikeuksien jälkeen
Tänään 10.4. syntyivät Estorian Love-pennut sektiolla Porissa... tasan vuosi Freyan sektion jälkeen. Eli sekä 10.4.2023 että 10.4.2024 oltiin samassa paikassa, Porin Evidenssia Sykkeessä. Onneksi päivystys on nykisin lähempänä kuin aikaisemmin, vaikka Evidenssioiden hintatason huomioiden olisi ihan kiva, että olisi jokin toinenkin vaihtoehto. 😅 Saimme kuitenkin Sykkeessä erinomaista hoitoa ja nyt pentuhuoneessa asustaa Hilpan kanssa 5 erittäin äänekästä samojedipentua. 3 poikaa ja 2 tyttöä. Tämä pentue on teemaltaan love-pentue, koska pentujen äiti on nimeltään Exquisite Emerald (smaragdi on yksi rakkauden symboli) ja isä nimeltään White Jane's Neverending Love. Saanen siis esitellä viisi ihanaa Love-pentua ja viisikon alustavat rekisterinimet.
Estorian Love Pure As Snow
Estorian Love Fair As Rose
Estorian Love Hotter Than Fire
Estorian Love Stronger Than Life
Estorian Love Greater Than Time
Hilppa tuli meidän laumaamme jo pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna 23.3. Äiti-koira ehti siis hyvin tottua meidän laumaan ja tulevaan pentuhuoneeseen. Lenkkeily maistui tälle aktiiviselle sammarille ihan viimeisiin päiviin asti, joskin pahimmat vetoinnot onneksi karisivat päivien edetessä. Vatsa oli myös kasvanut ihan mukavasti ja uskalsin toivoa useampaa pentua. Ultrassa Hilppa kävi jo aikaisemmin niin, että tiesimme pentuja olevan enemmän kuin yksi. Röntgenajan varasin alunperin maanantaille 8.4., koska edellisellä viikolla ei ollut sopivia ilta-aikoja. Onneksi tajusin vähän myöhemmin, että minulla oli torstaina 4.4. vain yksi iltapäivä oppitunti, niin vaidoin röntgenajan torstai aamupäivään. Kävimme ensimmäistä kertaa Satavet-eläinlääkärissä. Siellä eka kuva oli niin epäselvä, että päädyimme ottamaan vielä toisen kuvan ja 6 pentua sieltä lopulta näkyi.
Hilppa kotiuduttuaan
Pääsiäiseksi lähdettiin mökille
Koko lauma pääsiäisenä
Aina yhtä kaunis ja filmaattinen Hilppa
Röntgenkuva
Röntgenin jälkeen saatoimme aloittaa synnytyksen odottelun. Sunnuntaina Hilppa näytti ensimmäisiä pieniä merkkejä lähestyvästä synnytyksestä rapsuttelemalla kylkiään. Maanantaina Hilppa pääsi töihin autoon odottamaan niin, että pystyin luokkani ikkunasta seuraamaan tilannetta. Hilppa oli autossa erittäin tyytyväinen ja olisi todennäköisesti enemmän kuin mielellään synnyttänyt siellä. Töiden jälkeen bongasin, että Hilpalla oli lämmöt alhaalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain neidin lämmöt mitattua, koska kuumemittari oli ollut liiankin hyvässä jemmassa. En myöskään ollut ajatellut lämpöjen mittaamisella olevan mikään kiire, koska laskettuaikahan oli vasta tuleva lauantai. Maanantaina klo 16 aikoihin lämmöt olivat jokatapauksessa 36.4, mikä enteili synnytyksen alkavan odotettua aikaisemmin. Iltaa kohden Hilppa alkoi myös hakeutua omaan rauhaan. Tyttö viihtyi melko hyvin pentuhuoneessa ja pentulaatikossa, jonka olin saanut lauantaina koottua. Pientä petailua oli myös ilmassa, mutta aikaisemmista samojedipentueista viisastuneena, en uskonut pentujen vielä syntyvän maanantain ja tiistain välisenä yönä, vaikka se olisi omiin aikatauluihini sopinut erittäin hyvin.
7,5 viikkoa astutuksesta takana
Röntgenkuvaa ottamassa
Pentulaatikon testailua
8 viikkoa astutuksesta takana, suihkun raikkaana
Ma-ti-yön nukuin vähän katkonaisesti patjalla pentuhuoneen lattialla. Hilppa läähätteli, teki välillä vähän pesää ja nuoleskeli omia kylkiään ja tassujaan. Yöllä Hilppa aloitti myös suolen tyhjentämisen ja kävimme muutaman kerran ulkona kävelemässä. Kaiken kaikkiaan Hilppa oli hyvin levollisen oloinen. Tiistaina minulla olisi ollut töitä klo 12-14.45 ja päädyin lopulta menemään töihin 12-13.15 väliseksi ajaksi eli pitämään yhden oppitunnin. Hilppa sai jälleen odottaa autossa, minne neiti olisi edellisenä yönä halunnut mennä moneen otteeseen vaikka väkisin. Viimeistä tuntia en kuitenkaan uskaltanut jäädä pitämään koululle, vaan sijainen sai hoitaa sen puolestani ja minä lähdin Hilpan kanssa takaisin kotiin odottamaan, että jotain tapahtuisi.
Valmistautumista synnytykseen
Hilppa kainalossa
Peti pentuhuoneessa
Hengasin loppupäivän melkein yksinomaan Hilpan kanssa pentuhuoneessa. Hilppa oli edelleen rauhallinen ja supituksista kertoivat ainoastaan sekunnin murto-osan mittaiset hengityksen pidättelyt aina silloin tällöin. Tässä kohtaa alkoi jo hieman jännittää, alkaisiko Hilppa kunnolla supistelemaan, koska Hilpan äidillä oli ollut aikaisemmissa synnytyksissä merkkejä polttoheikkoudesta. Tätä samaa pelkäsin myös Hilpalle, minkä takia neidille oli hommattu jo ennen astutusta myös vakuutus. Ilta eteni ja kävin Hilpan kanssa ulkona, mutta ulkoilut eivät näyttäneet auttavan supistuksiin, vaikka kuinka juostiin tietä edestakaisin. Hilppa vain nukkui tai läähätti pentulaatikossa ilman mitään kiireen merkkejä. Pieni pelko alkoi jo kummitella takaraivossa, mutta sammari synnytykset, joissa olen ollut mukana, ovat kaikki kestäneet pitkään. Netallakin avausvaihe kesti aikoinaan pari vuorokautta, joten en vielä suostunut huolestumaan liikaa.
Tiistai-iltana varttia yli kahdeksan, Hilpalta meni vedet. Ne menivät niin lahjakkaasti, että hetken aikaa pentulaatikossa oli vedenpaisumus. Vihdoin jotain alkaisi tapahtumaan. Tai niin ainakin luulin, mutta parin tunnin päästä ei näkyvissä ollut vieläkään selkeitä supistuksia. Oli siis aika soittaa Porin Sykkeeseen. Sieltä meitä neuvotttiin lähtemään varmuuden vuoksi lääkäriin, vaikka vielä ei oltu kovin vaarallisessa pisteessä. Pakkasin siis tavarat mukaan ja Hilpan autoon ja lähdimme Poriin. Siellä Hilppa ilmoitti tulostaan koko Satakunnalle kovalla mekkalallaan. Neiti oli vähän levoton, mutta tyttö tervehti silti iloisesti lääkäriä ja hoitajaa. Lääkäri tunnusteli Hilpan synnytyskanavaa, joka oli hyvin auki, mutta yhtään pentua ei tuntunut. Kävimme kuuntelemassa pentujen sykkeet ja kaikki vaikutti siltä osin hyvältä. Saimme siis oksitosiinia ja lähdin juoksuttamaan Hilppaa pihalle, koska liikunta auttaa supistuksia. 10 minuutin liikunnan jälkeen palasimme takaisin lääkäriin odottamaan, josko supistukset alkaisivat.
Hilppa putsaa vesiä
Rapsutuksia kerjäämässä
Hilppa sai pentulaatikkoon tyynyn ja sille tuli heti käyttöä.
Oksitosiinista huolimatta, mitään kunnon supistuksia ei kuulunut. Lääkäri kokeili myös voimistaa fergusonin refleksiä, mutta muutamaa vähän aiempaa selkeämpää supistusta lukuunottamatta mitään ei tapahtunut. Alkoi näyttää varmalta, että Hilpalla on supistusheikkoutta eikä tyttö yksinkertaisesti saisi supistettua niin voimakkaasti, että pennut liikkuisivat synnytyskanavaan ja lopulta ulos. Vaihtoehdoksi ei siis jäänyt muuta kuin lähteä keisarileikkaukseen.
Lääkärissä odottamassa, josko supistukset alkaisivat
Hilppa valmisteltiin leikkausta varten ja minä siirryin toiseen huoneeseen odottamaan pentujen syntymää. Olin valmiustilassa niin, että pääsisin heti auttamaan pentujen herättelyssä ja elvyttämisessä, mikäli olisi tarve. Hieman puolenyön jälkeen kuulin äänekästä pennun kiljuntaa ja hetken päästä hoitaja toi pahvilaatikossa ensimmäiset kolme pentua, joilla oli kaikilla vielä istukat kiinni. Ensimmäisenä ulospäässyt piti todella kovaa mekkalaa, mutta kaksi muuta olivat aika velttoja ja tarvitsivat huolenpitoa. Hoitaja lähti auttamaan leikkauksessa ja minä aloin hieroa ja kuivata pentuja. Toinen veltoista pennuista piristyi todella nopeasti samanlaiseksi huutajaksi kuin ensimmäinen, mutta kolmas oli kovin kylmä ja veltto. Kun hoitaja toi huoneeseen neljännen pennun, jolta oli ehditty jo napanuora katkaisemaan, hän otti tämän apaattisen pennun mukaansa. Kyseinen pentu onneksi toipui hyvin lämpöhoidolla ja pian hoitaja toi kolmos pennun ja viidennen pennun takaisin huoneeseen. Kuudes pentu sen sijaan oli selvästi muita pienempi ja hoitaja kertoi tilanteen näyttävän aika huonolta. Hetken päästä kuudes pentu tuotiin myös huoneeseen ja hoitaja sanoi, ettei pennulle voi oikein muuta tehdä kuin yrittää vielä hieroa ja toivoa parasta.
Hoitaja lähti auttamaan Hilpan kuntouttamisessa leikkauksen jälkeen ja lääkäri saapui tarkistamaan pentujen voinnin. Pentujen äänekkyys huvitti lääkäri, joka oli kuulemma jo leikkaussalissa todennut, että selvästi ovat äitinsä lapsia. Pennut olivat niin eläväisiä, että lääkäri tarvitsi lopulta hoitajan apua pitämään pennuista kiinni, että pikkuisten kunnon sai tarkistettua. Kaikki vaikuttivat terveiltä sekä erittäin energisiltä ja vaativilta tapauksilta. Kolme ensin huoneeseen tullutta olivat muuttuneet ihan vihreiksi istukoiden väristä, koska en ollut saanut sormillani napanuoria katki ja istukoita irti. Lopulta omat kätenikin olivat niin vihreät, ettei väri ole lähtenyt kokonaan pois vielä tätäkään kirjoittaessa. Vihreä väri sai lääkärin vitsailemaan shrek-pennuista ja siltä lopputulos kieltämättä vähän näytti.
Pennut pääsivät tutkimusten jälkeen pyykkikoriin, josta pari onnistui melkein möngertämään ulos. Lopulta lääkäri tarkisti vielä kuudennen pennun, jonka elvytys oli jo lopetettu, varmistaakseen, ettei sydänääniä ollut. Pentu todettiin kuolleeksi ja pienen tutkimuksen jälkeen paljastui, että enkeli tytöllä oli kitalakihalkio. Myös kallon nahan alla tuntui kallon luissa selvästi pikkurillin pään kokoinen reikä. Pentu ei siis olisi ollut elinkelpoinen ja käytännössä tyttö olikin menehtynyt melkein heti syntymän jälkeen haukattuaan vain kerran happea. Myös tämä enkelityttö lähti kuitenkin mukanamme Harjavaltaan ja myöhemmin tyttö pääsee hautaan mökille samaan kulmaukseen, missä on haudattuna Remu-samojedi ja sekarotuinen Tepa.
Kahdelta aamuyöstä pääsimme viimein lähtemään kotiapäin Hilpan herättyä riittämiin. Pennut saivat matkata pyykkikorissa, koska en vielä uskaltanut jättää niitä Hilpan hellään huomaan. Neidin äidinvaistot eivät olleet vielä kunnolla heränneet. Kotona Hilppaa onneksi alkoi pennut vähän enemmän kiinnostaa, mutta ongelmia oli silti edelleen edessä. Hilppa ei osannut lähteä pentuja hoitamaan, mutta keksin laittaa hieman voita pentujen pyllyyn niin, että Hilppa innostuisi nuolemaan. Tämä ratkaisi asian ja Hilpan hoivavietti viimein heräsi. Yksikään viidestä pennusta ei suostunut syömään, vaikka kuinka yritin tarjota nisää. Tästä alkoi parin tunnin taistelu ja pähkäily, kun yritin keksiä keinoja ruokainnon herättämiseen. Soitin jopa päivystykseen takaisin, mutta siellä ei valitettavasti ollut mitään sellaista ehdotusta, jota en olisi jo kokeillut. Lopulta päädyin vain lypsämään pikkurilliini maitoa ja työntämään sormen sitten vuoronperään jokaisen pennun suuhun, kunnes pentu rupesi kunnolla imemään. Kun imuinto löytyi, vaihdoin sormen nisään ja yksi kerrallaan jokainen pentu onneksi keksi, mitä pitää tehdä.
Lopulta neljän jälkeen pääsin viimein nukkumaan hyvin katkonaista unta pentuhuoneen lattialle. Aamulla piti sitten herätä pentuja punnailemaan ja lähtemään töihin. Nyt olo on kuin kasikymppisellä. Selkää jomottaa ja jokainen lihas on kipeä. Ihan en ole enää niin nuori kuin 14 vuotta sitten ensimmäisten pentujeni syntyessä. 😅 Nyt vaan peukut pystyyn, että tämä viisikko kasvaa ja voimistuu. Viimeistään viikonloppuna olisi tarkoitus ilmoitella tuleville kodeille, että pentu olisi mahdollisesti tulossa, mutta pitää nyt pari päivää malttaa ensin odottaa ja katsoa, miten pennut lähtevät kasvamaan.
Tähän postauksen loppuun vielä pieni muistokirjoitus enkelitytöllemme.
Yksi katse ja kosketus riitti,
niin pieni tyttö sydämeen hiipi.
Olit niin odotettu ja kaivattu,
vaikkei oltu vielä edes tavattu.
huokaista hiljaisen kuiskauksen.
Enkelin siivet selkääsi sait,
uudelle seikkailulle vauhtia hait,
Lyhyt oli elämäsi, täällä sinun aikasi,
toisessa maailmassa jatkuu nyt matkasi.
Estorian Love Me When I Fly
Kommentit
Lähetä kommentti