Kellokosken kosiomatka

Kävimme Novan kanssa perjantaina ja uudestaan tänään sunnuntaina morjestamassa Kellokoskella ihanaa hurmuriurosta Cesaria. Toiveissa olisi, että näiden treffien seurauksena näkisivät päivänvalon 9 viikon päästä ihka ensimmäiset Estorian samojedipennut!



Pentujen emänä on luonnollisesti meidän laumamme naurava karvapallo Nova, Vadelmatassun Magic of Happiness. Nova on synnyttänyt meillä jo aikaisemmin kaksi pentuetta, mutta nämä pentueet ovat menneet toisten kasvattajien nimiin. Siksi tämä pentue onkin erityisen toivottu ja kauan odotettu. Nova on pienikokoinen mutta tempperamentikas narttu. Neiti tulee lähtökohtaisesti kaikkien koirien kanssa toimeen, joskin muille nartuille saattaa pari kertaa murahtaa johtajuutensa merkiksi. Ihmisten kanssa Nova on kaikin puolin täydellinen ja tyttö on ollut useaan kertaan myös työpaikallani Harjavallan yläkoulussa oppilaita viihdyttämässä. Nova osaa ottaa lapset erityisen hyvin huomioon ja yleensä rauhoittuu pienen lapsen läsnäollessa. Toki muuten on välillä aikamoinen touhottaja innostuessaan. Novan kanssa on harrastettu koiratanssia. Vetohommia kotioloissa on muutaman kerran testattu, mutta neiti on liiankin hyväkäytöksinen hihnassa eikä osaa vetää silloinkaan kun pitäisi ;) Novalla on B/B lonkat ja terveet silmät.



Novalla alkoi juoksu pari viikkoa sitten perjantaina 21.9. ja laskeskelin edellisten astutusten perusteella, että tärpit osuisivat tähän viikonloppuun. Aikaisemmilla kerroilla Nova on astutettu vuorokausilla 16 ja 14, joten päätin luottaa siihen, että tälläkin kertaa tärpit olisivat myöhään. Sovin siis alustavasti astutuksen perjantaille, juoksuvuorokaudelle 15 ja uudestaan vielä sunnuntaille eli vuorokaudelle 17. Perjantai-iltana ajelin Novan ja ystäväni kanssa Kellokoskelle tapaamaan Novalle valittua sulhasta Cesaria, virallisemmin White Jane's Active Mousea. Cesar on keskikokoinen uros, jolla on erittäin energinen ja posiviitinen luonne. Älyä riittää omistajan mukaan myös pahantekoon, mutta eihän tuollaiselle minileijonalle voi olla pitkään vihainen. Livenä poika oli kerrassaan hurmaava ja ihastuin Cesariin hetki hetkeltä enemmän seuratessani pojan edesottamuksia Novan kanssa. Ja se leveä samojedin hymy, oli jotain todella upeaa! Cesar on todettu terveeksi sekä silmien että lonkkien osalta.




Perjantain astutukset käynnistyivät hitaanpuoleisesti. Nova keskittyi pääasiassa tutkimaan pihaa ja merkkailemaan aluetta reviirikseen Cesarin juostessa innoissaan Novan perässä välillä selkään hyppien. Nova ei vaikuttanut Cesarille hirveästi lämpenevän - pari kertaa ärähti ja näytti hammasta kesken tutkiskelujen - ja arvelin jo päivän olevan sittenkin väärä. Tosin mikäs siinä oli pimenevässä illassa kylmyydestä huolimatta seistä, kun seura oli mukavaa ja juttua riitti. Naapurit varmasti kuvittelivat suurienkin juhlien olevan käynnissä, kun nauru raikasi käytännössä tauotta. Cerar yritti ihan tosissaan, mutta vähän olivat hommat silti hakusessa ja osa tavarasta taisi mennä kirjaimellisesti kukille. Välillä yritin vähän käydä auttamassa, mutta tämä lemmenkaksikko ei tässä vaiheessa vielä minkäänlaista apua huolinut ja kaikki yritykset loppuivat heti jos heidän suuntaansa katsoikin liian pitkään. Lopulta olin jo luovuttamassa ja valmis lähtemään Novan kanssa kotiin, koska tyttöä ei touhu yksinkertaisesti näyttänyt kiinnostavan. Päätimme kuitenkin odottaa vielä hetken ja silloin, kuin taikaiskusta, Nova alkoikin yhtäkkiä lämmetä Cesarille. Poikaparka oli tosin siihen mennessä juossut jo itsensä niin läkähdyksiin, että pohdin mahtaako sulho enää jaksaa. Novassa sitä virtaa sen sijaan oli nyt enemmän kuin tarpeeksi ja todella auliista oli peppua tarjoamassa ja häntää kääntämässä. Jostain Cesar onneksi löysi lisää voimaa ja yks-kaks Nova ja Cesar olivatkin nalkissa. Me ihmiset kiirehdimme auttamaan kaksikkoa niin, että Cesar pääsi Novan päältä pois ja sitten jäimme vaan odottamaan irtautumista melkoisessa solmussa n. 10-15 minuuttia.

Kun perjantaina lähdimme, sovin että tulen uudestaan vielä sunnuntaina, mikäli Nova vaikuttaa innostuneelta. No Novahan intoutui sitten lauantaina tosissaan hyppimään tuon meidän keskaripodengomme selkään, joten taas sunnuntai-aamusta otin ystäväni kanssa suunnan kohti Kellokoskea. Tällä kertaa astutus tapahtui todella vikkelään, koska kaksikko oli ehtinyt perjantaina niin hyvin tutustua toisiinsa. Vajaa vartti ja kaksikko oli kiinni toisissaan. Valitettavasti jo perjantaina kiinnostanut "panopaikka" - kuten erään puskan ristimme - osoittautui tänäänkin hitiksi, ja kaksikko päätyi sinne nalkkiin. Ja valitettavasti siis siksi, että pusikko oli käytännössä nokkospuska ja jompikumpi kaksikosta oli ehtinyt sinne käydä vääntämässä haisevat jätökset. Siinä olikin kiva meidän ihmisten yrittää vähän jeesiä, kun jouduimme samalla varomaan nokkosia ja nyrpistelemään nenäämme hajuhaitoille. Tänään kaksikko oli vielä pidempään nalkissa kuin eilen, joten voisi olettaa pentuja tosiaan olevan tulossa. Astutuksen jälkeen Nova ja Cesar saivat vielä hetken kuherrella keskenään ja me ihmiset pidimme keskenämme hauskaa hyvien keskustelujen merkeissä. Harvoinpa taitaa astutusreissut tapahtua yhtä leppoisissa ja iloisissa merkeissä. Tästä tunnelmasta Novan ja Cesarin lisäksi kunnia kuuluu ehdottomasti ystävälleni Lauralle ja Cesarin omistajalle Evalle. Kaiken kaikkiaan mahtava reissu. Tunnelmasta ei ainakaan jää onnistuminen kiinni =D

Yhdistelmän tarkemmat tiedot voit löytää KoiraNetistä. Alla sinne linkki sekä sukusiitosprosentit ja lonkkaindeksien keskiarvo. Jos kiinnostut pennusta, niin laitapa viestiä marianne.kolu@gmail.com tai soita 050 3471987.

Yhdistelmä KoiraNetissä:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI45964/12&ReknoE=FI38854/13
Sukusiitoprosentti:
4:llä sukupolvella 0,00%
5:llä sukupolvella 0,84%
6:lla sukupolvella 1,09%
Lonkkaindeksien keskiarvo: 103,5


 Viimeiseksi vielä kuvasatoa tämän päivän reissulta.




Ja ilmeet puhukoot puolestaan =D





Kommentit

Suositut tekstit