Kuulumisia kolme viikkoa astutuksen jälkeen

Tänään perjantaina on kulunut Novan ja Cesarin ensimmäisistä treffeistä jo kolme viikkoa. Hui, mihin se aika rientää! Eihän tässä mene enää kuin 6 viikkoa niin on jo laskettu aika ja saamme toivottavasti todistaa ensimmäisten Estorian samojedien syntymää. Hyvällä tuurilla pennut syntyvät itsenäisyyspäivästä alkavan neljän päivän lomani aikana, niin on kunnolla aikaakin keskittyä pentujen syntymään :)

Koska tiineys on vasta alkutekijöissään, mitään kovin selviä merkkejä ei vielä ole luonnollisestikaan näkyvillä. Jotain huomioita olen kuitenkin tehnyt näiden viikkojen aikana. Ensinnäkin Novasta on tullut huomattavasti ailahtelevaisempi. Joko hän tunkeutuu syliin kerjäämään rapsutuksia ja antamaan pusuja, mitä Nova ei normaalisti kovin usein tee, tai sitten hän haluaa olla omassa rauhassaan nukkumassa. Välillä Nova leikkisi mielellään Hestian kanssa ja seuraavassa hetkessä hän jo ärisee ja komentaa ärsyttävän podengon kauemmaksi. Selällään nukkumisesta on jälleen tullut todellinen trendi niin kuin edellistenkin tiineyksien aikana, joten aika vahvasti kyllä uskon pentuja olevan tulossa.

Alla vielä pari kuvaa kuluneiden viikkojen ajalta :)

Kuvan mahdollinen sisältö: ulkoilma ja luonto

Ei automaattista vaihtoehtoista tekstiä saatavilla.

Kommentit

Suositut tekstit