8 viikkoa täynnä - ensi viikolla pennut lentävät pesästä
 |
| Estorian Moonlight, Twilight, Sunlight & Starlight |
Miten ihmeessä me olemme jälleen tässä pisteessä, että pennut ovat luovutusikäisiä? Vastahan nuo neljä hassuttelijaa syntyivät ja nyt niistä pitäisi malttaa jo luopua. Ensi maanantaina omiin koteihinsa lähtevät Santtu, Kaiku ja Hati. Torstaina viimeisenä vielä Vippi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tänään tuli otettua pennuista viho viimeiset potrettikuvat.
"HATI"
"KAIKU"
"SANTTU"
ESTORIAN TWILIGHT
"VIPPI"
Kaikki neljä light-pentua ovat kyllä varastaneet tämän 8 viikon aikana kokonaan sydämeni. Vaikka välillä onkin ollut rankkaa (ja todellakin odotan sitä, että saan nukkua pidempään ja ilman keskeytyksiä), niin nämä neljä sähläriä ovat onnistuneet hurmaamaan minut ikihyviksi. Ainahan samojedipennut ovat sellaisia veitikkamaisia kujeilijoita, mutta kyllä näissä muskettisotureissa on jotain ihan erityistä. Olen ollut erityisen yllättynyt siitä, kuinka helppoja nämä neljä ovat pohjimmiltaan olleet. Tänään pesin pennut ennen kuvien ottoa (olivat kieriskelleet kirjaimellisesti paskassa ja käyneet sitten vielä auton alla hakemassa turkkiinsa vähän sotamaalia) eikä kukaan protestoinut toimenpidettä sanallakaan. Huvittavinta oli, että kun kaveri oli suihkun alla, piti muiden veljien tulla siinä kohtaa maistelemaan märkää tukkia tai vetämään kaveria hännästä. Pesun jälkeen myös kuivatin pennut föönin avulla ja tähänkin pojat kaikki suostuivat ilman sen kummempia valituksia. Aluksi yrittävät vähän livahtaa karkuun, mutta lopulta jokainen pysyi nätisti sylissä ja lähestulkoon nautti rapsuttelusta. Sellaisiakin pentuja on tullut eteen, jotka sekä pesua että fööniä protestoivat äänekkäästi kiljuen, mutta nämä kaikki neljä olivat niin nätisti, että mikäs tässä on poikien turkkia hoitaa. Muutenkin harjaaminen, kynsien leikkuu, lääkkeiden ottaminen yms. sujuu ilman ongelmia. Näistä kaikista pojista on tullut myös todella vahvasti sellaisia syli- ja pusu-koiria, jotka yrittävät kilpaa kivuta päälleni antamaan suukkoja. Pakkohan noita otuksia on rakastaa, kun pojat koko olemuksellaan osoittavat kiintymystään ja omaa rakkauttaan minua kohtaan. Maanantaina tulee kyllä itku olemaan todella herkässä, kun näistä pitää malttaa luopua. Tänään jo itkin tehdessäni kauppakirjoja valmiiksi.
Hati
Santtu
Kaiku
Kaiku
Vippi
Toki pojat osaavat myös olla aitoja sammareita ja tehdä elämästä välillä melkoisen vaikeaa. Vaikka kaikki neljä tulevat mielellään syliin ja jalkojen ympärille rapsutettavaksi, ovat pojat ulkona ollessaan melkoisia villikkoja, joiden perässä ei tahdo pysyä. Asiaa hieman helpottaisi, jos pennut edes liikkuisivat suunnilleen yhdessä ja samassa porukassa, mutta ei. Nämä neljä ovat niin rohkeita ja itsenäisiä pentuja, että saattavat kaikki lähteä seikkailemaan eri ilmansuuntiin ja kasvattaja joutuu arpomaan, kuka pennuista joutuu todennäköisimmin pulaan tai väärille teille eli kenen perään rynnätä ensimmäisenä? Pennut ovat onnistuneet jo tunkeutumaan pariin otteeseen aidan väärälle puolelle ja kun yritin olla fiksu ja laittaa pienisilmäistä kanaverkkoa isosilmäisen aidan eteen, pennut keksivät kiivetä aitaa pitkin ylös. No onneksi tuo kanaverkko edes vähän hidastaa poikien tahtia, niin että yleensä ehdin juosta paikalle ennen kuin joku on ehtinyt kiivetä ylemmäksi ja sujauttaa itsensä verkon yli toiselle puolelle. Muutaman kerran on ollut myös hilkulla, etteivätkö pennut olisi löytäneet jotain pientä koloa, josta tunkeutua naapurin puolelle. Tämän olen onneksi onnistunut vielä estämään, mutta koko ajan tuolla ulkona saa juosta pää kolmantena jalkana. Siitä huolimatta harva se hetki joku pennuista on hukassa, milloin auton alla, milloin kuusiaidan alla piilossa, milloin aidan väärällä puolella ja niin edelleen. Isäni päästi pentuja keskiviikkona pariin kertaan ulos, kun olin itse reissussa, ja taisi hän saada siinä yhteydessä muutaman harmaan hiuksen lisää yrittäessään pysyä pentujen perässä. Tällä hetkellä kaikki pennut juoksevat saman tien isääni karkuun, koska siitä tuli selvästi heille aivan uusi leikki. Ihanaa, että pennut ovat näin itsevarmoja ja reippaita, mutta kyllä ne saisivat pikkuisen enemmän olla kiinni ihmisen helmoissa. Tällä hetkellä kaikki pennut ovat siinä pisteessä, että lähtevät karkuun myös silloin, jos näkevät minun lähetyvän kesken leikkien. Onneksi pojat ovat niin persoja nameille, että tulevat kyllä nopeasti luokse, jos tajuavat niitä olevan tarjolla. Tämä lupaa hyvää tulevia koulutuksia ajatellen, sillä ahnetta sammaria on aina helpompi motivoida ja kouluttaa.
Santtu ja Vippi
Vippi
Hati
Santtu matkalla kohti pensaan alta löytyvää luolaa
Tulossa pois luolasta
Vippi ihmettelee jotakin
Tämä ahneus on aiheuttanut meille myös pienoisen dilemman, koska pennut ovat nyt innostuneet ihan toden teolla syömään koirien kakkaa. Kaikki ulkoa löytyvät pökäleet ovat pentujen suurta herkkua. Ja kun täällä Mäntsälässä on tällä hetkellä pennut mukaan lukien 16 koiraa (jouluna hetkellisesti jopa 17), niin kakkaahan riittää. Pennut ovat siinä määrin addiktoituneet kakan syöntiin, että pojat juoksevat pyllistävän Novan alle ja yrittävät suunnilleen ottaa koppeja persuksista tulevista pökäleistä, minkä seurauksena pennuilla on ollut naamat täynnä ruskeita läiskiä. Kakan syönti on myös johtanut siihen, että pentujen vatsat ovat melkoisella koetuksella. Hieman jopa säikähdin tiistaina, kun huomasin parin pennun perskarvoissa kirkasta verta. Kirkas veri yleensä viittaa siihen, että paksusuoli on ärtynyt eikä se onneksi ole samalla tavalla vaarallista kuin tumma veri, joka viittaa yleensä selvästi vakavampiin ongelmiin, mutta totta kai konsultoin asiasta myös eläinlääkäriä. Koska pentujen yleiskunto on hyvä eikä kukaan pennuista ripuloi tolkuttomasti vaan vatsat on vain vähän löysällä, saatiin lupa tarkkailla tilannetta kotona. Eilen bongasin myös hieman verta yhden pennun karvoissa, minkä takia kävin hakemassa ihan vatsan toimintaa edesauttavaa lisäravinnetta eläinkaupasta. Paljon muuta ei ole tehtävissä niin kauan, kun nuo pennut ehtivät ryntäämään jokaisen paskakasan kimppuun ja syömään vatsansa täyteen ennen kuin pääsen itse väliin. Tämä on ollut aina aika tyypillistä sammaripennuilleni (jotain erityistä siinä toisten kakassa on pakko olla), mutta se ei ikinä ole mikään kauhean miellyttävä tai terveyden kannalta hyvä tapa, koska toisten koirien ulosteiden syönti voi altistaa myös madoille. Aionkin madottaa pennut vielä maanantaina kertaalleen ja mietin vielä, annanko pentujen matkaan myös yhden ylimääräisen axilur-kuurin.
Santtu
Vippi
Hati
Kaiku
Eli vaikka nämä pennut ovat olleet pääasiassa oikein mukavia ja helppoja, niin eivät pojat olisi samojedejä, jos ei jotain ylimääräistä actionia ja haastetta olisi. Täällä Mäntsälässä pennut ovat onneksi saaneet nukkua melkein jokaisen yönsä kuistilla, niin sisällä on vähän rauhallisempaa. Pari pahinta pakkasyötä otin pennut kyllä sisälle, mutta silloinkin pennut ja Nova halusivat aamulla aikaisin takaisin kuistille. Onneksi äitini ei ole saanut pennuista mitään isoja oireita, kun olen pyrkinyt pitämään ovet niin tiukasti kiinni tuonne yleisiin tiloihin. Mutta nyt kun sää muuttui yhtäkkiä tällaisiksi plussakeleiksi, pennut joutuvat todennäköisesti olemaan vielä enemmän tuolla kuistilla. Märkä samojedipennun turkki allergisoi nimittäin äitiäni kaikista pahiten, joten tämä edes takaisin ramppaaminen takkahuoneen, kylppärin ja kuistin välillä on ehkä pakko lopettaa. Tosin eipä tässä ole enää kuin muutama päivä ennen kuin palaamme Harjavaltaan ja on edessä pentujen luovutus.
Tällä viikolla pennut ovat muuten saaneet tavata paljon uusia koiria, kun ovat tervehtineet näitä Mäntsälän podengoja, veljeni naisystävän länsiylämaanterrieriä ja eilen vieläpä serkkuaan Mila-samojedia. Poikapodet eivät näistä pennuista oikein ole innostuneet eivätkä pennutkaan ole reagoineet Junnuun, Waldoon, Pepsiin tai Daimiin mitenkään erityisesti. Sen sijaan tuo Lumi-westie olisi ollut todella mielenkiintoinen tuttavuus, kun muistutti ulkoisesti niin paljon sammareita. Lumi ei kovin innostunut pennuista ollut, mutta pennut kyllä seurasivat Lumia innoissaan sinne tänne. Eilen puolestaan lähdin käymään nelikon kanssa Milan luona Haarajoella. Mila oli todella innoissaan, mutta pentuja aluksi hieman hirvitti tämä teini-ikäisen serkun riehakkuus. Lopulta onneksi yhteinen sävel löytyi ja pennuilla tuntui olevan ihan mukava retki. Illalla pennut jaksoivat vielä riehua, mutta yöllä uni maistui oikein hyvin.
Kuka ei kuulu joukkoon?
Kuvia Milan luota
Tällainen jätti pehmokoala oli iso hitti
Mila-serkku
Pojat löysi jääkaapin
Tällaisia kuulumisia siis tältä viimeiseltä viikolta. Ajattelin ensi viikon lopulla kirjoitella vielä näihin pentuihin liittyen viimeisen postauksen, jossa kerron vähän uuden vuoden kuulumisia sekä fiiliksiä pentujen lähdettyä. Samalla saan toivottavasti myös kertoa, että pentublogi ei suinkaan hiljene vielä, vaan postaukset jatkuvat seuraavan pentueen merkeissä heti tammikuussa.
Alla vielä kuvia vierailulta Milan luokse:
Kommentit
Lähetä kommentti