Jännittävä 4. viikko takana

Tänään pennut täyttivät 4 viikkoa ja tähän neljänteen viikkoon on mahtunut monenlaista jännittävää. Ennen kuin menen viikon tapahtumiin, tässä kuitenkin viikottaiset potretit.

ESTORIAN OUTSTANDING ONYX
"Onyx"



ESTORIAN TRIUMPHANT TOPAZ
"Topaasi"



ESTORIAN TEMPTING TIGEREYE
"Tigru"



ESTORIAN OPULENT OBSIDIAN
"Obi"



ESTORIAN STUNNING SAPPHIRE
"Safiiri"



ESTORIAN EXQUISITE EMERALD
"Emerald"



Kuten yllä sanoin, tämä kulunut viikko on ollut pentujen näkökulmasta jännittävä. Pentujen elinpiiri on pikku hiljaa laajentunut. Nyt pentujen käytössä on koko keittiö, mutta pennut ovat päässeet myös olkkariin ja eteiseen tutkimusmatkalle. Obi seuraili yhtenä päivänä minua ensin vessaan, sitten makuuhuoneeseen ja lopulta poika juoksi Hestiaa karkuun olohuoneessa. Pennut änkeävät myös kaikkiin epämääräisiin paikkoihin. Pari kertaa Topaasi on saanut mm. päänsä työnnettyä koiraportin puomien välistä ja jäänyt jumiin. Tämän jälkeen jouduin laittamaan portin eteen vielä toisen esteen, etteivät neropatit enää uudestaan olisi pulassa päidensä kanssa. Maitobaarilla käy järkyttävä kuhina, kun pennut ovat oppineet syömään seisaaltaan. Aida ei ole enää missään turvassa, kun nämä pienet opossumit nisissä roikkuvat.


Viime päivityksessäni kerroin, että olen ollut huolissani Safiirista. Tilasin maanantaina tyttöä varten eläinlääkärin ja päädyttiin lopulta tiistaina Rauman Evidenssiaan. Otin koko pesueen ja Aidan mukaan reissuun, koska Rauma on sen verran pidemmän matkan päässä ja Safiiri olisi joutunut muuten olemaan liian pitkään ilman äitiä. Muut pennut toimivat myös hyvänä vertailukohtana Safiiriin. Pennut nukkuivat kiltisti koko matkan, vaikka olivat nyt ensimmäistä kertaa autossa (jos sitä autoreissua ei oteta lukuun, kun ajoimme Raisiosta keisarileikkauksen jälkeen kotia). Vaikka viime viikolla olin todella huolissani, ajoin lääkärille silti jo aika levollisilla mielin. Safiiri skarppasi nimittäin viime sunnuntain ja maanantain aikana niin paljon, että tiistaina lääkäriin päätyi aivan erilainen pentu kuin edellistä päivitystäni kirjoittaessa. Safiiri oppi käytännössä yhdessä yössä kulkemaan suoraan ja lopettamaan ympyrän pyörimisen. Lääkärikään ei tutkimuksissa löytänyt tytöstä mitään huolestuttavia merkkejä, vaikka tyttöä pyöritettiin kirjaimellisesti ympyrää ilmassa, jotta lääkäri sai tutkittua tytön refleksit ja silmien reaktiot. Safiiri käyttäytyi lääkärissä todella reippaasti ja lääkäri totesi, että todennäköisesti tyttö on vain kasvanut ja kehittynyt muita hitaammin. Esimerkiksi tytön korvat eivät olleet vielä lääkäriin mentäessä täysin auki toisin kuin esimerkiksi Tigrulla. Mutta nyt kaikki vaikuttaa olen hyvin ja neiti on aivan yhtä terhakka ja ketterä otus kuin kaikki muutkin.

Lääkärissä pentujen kanssa



Pentujen into syödä kiinteää ruokaa on kuluneen viikon aikana vain kasvanut. Mistään nirsoilusta ei ole mitään tietoa ja pienellä "ts-ts-ts" äänellä saan koko kuusikon rientämään ruokakipon ääreen syömään. Sama ääni saa pennut myös heräämään jopa kesken unien ja juoksemaan luokseni. Pennut ovat viikon aikana intoutuneet leikkimään aiempaa enemmän ja myöskin repimään äitiään ja hoitotätejään hännästä. Freya ja Gaia ovat pennuista aivan lumoutuneita. Tytöt osaavat myös kohdella pentuja todella hienosti. Topaasi kun puri Gaiaa hännästä niin tyttö todella tiukasti ja jämäkästi siirsi pojan syrjään ja kielsi moiset kotkotukset. Leluillakin pennut onneksi ovat ruvenneet leikkimään eli ihan koko ajan eivät ole toistensa, hoitotätien tai minun kimpussani. Nova on myöskin täydellinen varaäiti pennuille ja siivoaa tällä hetkellä todella tunnollisesti pentujen jätökset.

Gaia, Freya ja Nova hoitotäteinä





Eilen matkustimme pentujen kanssa Mäntsälään. Vajaan kolmen tunnin matka sujui ilman ongelmia. Kaikki 14 koiraa ja tavarat mahtuivat hyvin autoon eikä matkan aikana kuulunut pennuista pihahdustakaan. Saavuimme perille seitsämän aikoihin illalla ja pennut pääsivät majoittumaan minun vakipaikkaani Mäntsälässä - takkahuoneeseen. Emeraldin tuleva omistaja tuli myös tyttöä saman tien morjestamaan ja meillä oli oikein viihtyisä ilta pentuja ihaillessa. Yö oli pikkuisen levoton, kun pennut jakoivat nyt ensimmäistä kertaa tilan muiden koirien kanssa. Pitkä automatka ja uusi paikka myös lisäsivät levottomuutta ja pennut olivat vähän yliväsyneitä. Selvittiin yöstä kuitenkin joten kuten ja aamulla pennut pääsivät ensimmäistä kertaa käymään ulkona. Ulkoilu ei pentuja ainakaan vielä hirveästi kiinnostanut... olihan siellä niin märkää ja kylmää, kun luntakin satoi. Ehkä suurin järkytyksen aihe oli kuitenkin koko avara maailma. Pennut eivät hirveästi uskaltaneet lähteä paikkoja tutkimaan, kun kaikkialla oli niin paljon tilaa. Käytiin ulkona vielä toistamiseen illemmalla ja silloin pennut jo pikkusen uskaltautuivat liikkumaan ja Onyx lähti Novan perässä oikeasti jo seikkailemaan.


Pennut etsivät Mäntsälässä uusia nukkumapaikkoja





Pennut tapasivat tänään myös runsaasti uusia ihmisiä, kun aamusta tulivat kylään ensin Aidan omistaja sekä Emeraldin tuleva omistaja toistamiseen. Lisäksi kahden pojan tulevat omistajat kävivät kylässä päivän aikana ja huomenna tulee vielä kolmannen pojan tuleva perhe käymään. Sitten ovatkin Safiirin tulevaa perhettä lukuunottamatta kaikki ehtineet pennut kertaalleen nähdä. Pennut aika pitkälti vain nukkuivat näiden visiittien aikana, mutta onneksi edes joku innostui välillä vähän leikkimään ja näyttämään, etteivät nämä mitään ylirauhallisia yksilöitä sentään ole. Nämä pennut antavat muuten vieraidenkin käsitellä itseään todella hienosti. Kuka tahansa saa ottaa syliin ja käännellä ja väännellä miten päin haluaa. Saa nähdä kuinka kauan pennut teeskentelevät tällaisia enkeleitä ja milloin ne pienet pirulaiset todella ilmestyvät. Kyllä nämä nyt jo välillä näyttävät vähän sitä terhakkaampaa puoltaan puremalla varpaasta tai pureskelemalla pöydän jalkaa. Kaikkea pitää maistella ja pentuhuoneen lakanat saavat kyytiä. Mutta ainakin tänään pennut saivat annettua oikeinkin kiltin kuvan itsestään ja hyvin tulivat pienten jopa lasten kanssa toimeen. Oli kaiken kaikkiaan todella mukava tavata näitä uusia perheitä ja todeta, että hyvät kodit on tullut taas valittua. Ensi viikon aikana varmaan päätän, kuka pojista lähtee minnekin. Aika vahvat ajatukset minulla jo on, mutta on ihan hyvä antaa vielä viikko pennuille kasvuaikaa, niin näkee vielä enemmän noiden luonteiden kehitystä. Tosi tasaisia poikia nuo kyllä ovat! Ikinä et voi tietää, kuka on päivän seikkailija tai tuittupää.

Tällainen viikko meillä siis tällä kertaa takana. Huomenna jatketaan ulkoilua ja tavataan uusia ihmisiä. Sitten pitäisi ajaa takaisin Harjavaltaan. Ensi viikko ollaan Harjavallassa, mutta talvilomalla olisi tarkoitus oleilla Mäntsälässä. Silloin on todennäköisesti taas useampi vieras tulossa käymään.

 Viimeiseksi vielä kuva Safiirista katsomassa Walkin Deadia 😅 Älkää lapset tehkö näin kotona!


Kommentit

Suositut tekstit