Gizmon syntymä - Estorian I-pentue
Tässä tuntuu olevan nyt koko ajan sellaista murhetta ja kaikenlaisia haasteita, että olen vain venyttänyt ja venyttänyt tämän blogipostauksen kirjoittamista. Tämän postauksen jälkeen pitäisi heti perään kirjoittaa vielä toinen surullinen stoori, niin alkaa henkiset voimavarat käymään kyllä vähiin. Ensin kuitenkin onnellisena uutisena se, että Dafnen kainalossa tuhisee erittäin pirteä pieni Gizmo-poika, Estorian Incredible Gremlin, joka syntyi 5.7. varttia yli keskiyön. Tarkkaa syntymäpainoa ei ole ylhäällä, mutta vuorokauden ikäisenä poika painoi 220g ja tänään kolmen päivän ikäisenä 298g.
Estorian Incredible Gremlin
Gizmon saapuminen maailmaan ei tapahtunut ilman haasteita ja murheita. Tällä hetkellä kasvattamishalut ovat suoraan sanottuna aika nollissa, sillä vuosien 2023-2025 aikana syntyneistä pentueista, vain yksi on sujunut täysin ilman ongelmia. 2023 vuoden alussa Freya piti keisarileikata. Tämä oli osittain odotettavissa, koska Freya ei ollut täysin toipunut (eikä ole siis vieläkään) edellisenä vuotena tapahtuneesta selkätraumasta. Dafnen ensimmäinen pentue sujui onneksi ilman ongelmia, mutta sitten 2024 vuoden alussa Hilppa-samojedilla oli edessä jälleen keisarileikkaus. Tämäkin oli odotettavissa, sillä Hilpan emällä oli kahdessa pentuessaan ollut selvää polttoheikkoutta ja nyt kun sama ongelma toistui myös Hilpalla, ei Hilpan tytöistä kumpikaan lähtenyt sijoitukseen. No nyt sitten 2025 Mila kyllä synnytti pentunsa ilman ongelmia, mutta nostatti sitten ilmeisesti stressistä kuumeen itselleen, minkä seurauksena makasi yhden pennun hengiltä ja melkein vielä toisenkin. Siitä vain pari viikkoa myöhemmin oli Dafnen pentujen syntymän vuoro ja itsevarmasti uskoin kaiken menevän hyvin, sillä podengoilla on loppujen lopuksi aika harvoin ongelmia. Mutta vähän tuntuu jo siltä, että päälläni on joku kirous, sillä synnytys ei edennytkään toivotulla tavalla ja lopulta päädyimme keisarileikkaukseen. Valitettavasti sitä ennen ehdimme kuitenkin menettää toisen Dafnen pennuista.
Laiskoja hetkiä tiineyden aikana
Dafnen ensimmäinen pentuehan syntyi hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa ja oletin Dafnen nytkin synnyttävän hyvissä ajoin. Laskettuaika oli siis lauantai 5.7. ja käytännössä jo edeltävänä perjantaina sain jännittää, alkaako synnytys jopa liian etuajassa. Päivät kuitenkin kuluivat ja vaikka Dafne näytti joka hetki siltä, että synnytys alkaa, mitään ei tapahtunut. Röntgenissä emme käyneet, sillä arvioin itse vatsan liikkeiden ja sydänäänten perusteella, että pentuja olisi 3. Myös vatsan koko puolsi tätä ajatusta.
8vko astutuksesta
8vko
7vko
6vko
Dafnen avautumisvaihe oli viimeksi hyvin huomaamaton ja nyt oli sama tilanne. Oletin ensin avautumisvaiheen alkaneen jo keskiviikkona, mutta mitään ei tapahtunut. Ei myöskään torstaina. No perjantaina olivat lämmöt sitten ihan todistetusti alhaalla ja tiesin, että nyt pitäisi alkaa tapahtua. Mitään isoja merkkejä ei ollut näkyvissä ja vietimmekin päivää hyvin normaaleissa tunnelmissa. Illalla oli vielä sauna ja uskaltauduin menemään sinne podengojen kanssa, sillä ei näyttänyt siltä, että mitään olisi vielä tapahtumassa. Lisäksi Dafne oli pakko pestä, koska tyttö oli onnistunut puutarhan puolella saamaan turkkinsa täyteen jotain haisevaa mönjää. Saunakammarissa näin yhtäkkiä ihan selvän supistuksen ja tulikin kiire peseytyä ja kutsua äiti myös avuksi (tai ehkä pitäisi kaiken tapahtuneen jälkeen sanoa henkiseksi tueksi) synnytykseen.
Yhdeksän aikoihin supistukset muuttuivat vielä selkeämmäksi. Dafne sai voimakkaita supistuksia muutaman minuutin välein. Puolikymmenen aikoihin vilahti sikiökalvopussi ja tyytyväisenä ajattelin synnytyksen etenevän yhtä helposti ja juohevasti kuin edelliselläkin kerralla. Vedet menivät joskus varttia vaille kymmenen ja sikiökalvopussi vilahti uudestaan. Kävin pariin otteeseen juoksuttamassa Dafnea ulkona supistusten voimistamiseksi. Pentua ei kuitenkaan alkanut kuulua. Siinä kohtaa Dafne oli ponnistellut jo tunnin, joten päädyin soittamaan lääkärille, koska lähin päivystys on Somerolta käsin tunnin päässä. Päivystyksessä neuvottiinkin heti lähtemään sinne päin siltä varalta, että synnytys ei etene. Pakkasin siis Dafnen autoon kantokopassa, jota pidin matkan aikana sylissä isän toimiessa kuskina. Koko matkan toivoin, että synnytys etenisi autossa, mutta supistuksista huolimatta pentua ei kuulunut.
Raision päivystyksessä tarkastettiin ensimmäisenä pentujen sydänäänet ultran avulla. Ultrassa näytti siltä, että pentuja olisi kolme ja kaikkien sykkeet olivat jo laskeneet. Päädyimmekin keisarileikkaukseen. Kun leikkaussalia valmisteltiin Dafne aloitti uudestaan voimakkaat ponnistukset. Ponnistukset jatkuivat voimakkaina leikkauspöydälle asti ja siinä hoitaja huomasi pennun tuntuvankin synnytyskanavassa. Pienellä avustuksella Dafne sai synnytettyä ison ja oikein eläväisen pojan, kauniin valkoisen ruskein merkein. Koska ensimmäinen pentu syntyi näin yllättäen ja hyväkuntoisena laskeneista sykkeistä huolimatta, panimme leikkauksen toistaikseksi jäihin ja päätimme kokeilla Dafnelle oksitosiinia. Ihan tarkalleen en enää muista, missä järjestyksessä mitäkin tapahtui, mutta Dafnelta otettiin röntgenkuva, missä selvisi pentuja olevankin kaikesta huolimatta vain 1 (eli yhteensä 2) ja annettiin tosiaan oksitosiinia. Ensimmäinen piikki ei oikein tuottanut tulosta, koska Dafne keskittyi niin paljon vain pentunsa hoitamiseen. Noin 45 minuuttia myöhemmin tsekkasimme ultralla jäljellä olevan pennun sykkeen. Se oli edelleen hidas, mutta ei ilmeisesti muuttunut aikaisemmasta. Dafne sai toisen oksitosiinipiikin ja kävin tytön kanssa juoksemassa ulkona supistusten voimistamiseksi.
Tilanne jatkui. Dafnelle tuli supistuksia, mutta ei mitään sellaisia valtavia. Aina välillä lääkäri ja hoitaja kävivät testaamassa, tuntuuko pentua ja yrittivät saada supistuksia voimistumaan ja pentua liikkumaan eteenpäin. Lopulta pennun jalat oli kyllä tunnettavisssa, tosin jalkoja tuntui vain yksi eli pentu oli virheasennossa. Pentua yritettiin "lypsää" ulos. Pidin Dafnea seisomassa takajaloillaan ja lääkäri ja hoitaja jatkoivat pennun avustamista ulos. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna meidän olisi pitänyt luovuttaa paljon aikaisemmin, mutta kun ensimmäinen pentu tuli ulos ilman leikkausta, yritimme tietenkin viimeiseen asti säästellä Dafnea leikkaukselta, joka on myös omanlaisensa riski. Oma ajankulu siinä katosi, mutta nyt kun olen katsonut lähettämiäni viestejä, niin yritimme tosiaan kolme tuntia saada toista poikaa ulos ennen kuin lopulta lääkäri päätti, että Dafne on pakko leikata. No siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä ja kun poika saatiin kaiken yrittämisen jälkeen ulos, oli raukka hengetön.
Enkeli poika oli iso, kotona punnittuna yli 220g, eli Dafnen pieneen kokoon nähden yksinkertaisesti liian kookas. Dafnen oma äiti Freya on syntyessään ollut yli 200g, mutta Freyan äiti Ruska oli itse selvästi isompi podengo kuin Dafne, joten pennut mahtuivat syntymään. Ruska onkin ainoa podengoni, jolla on tätä ennen ollut yli 200g pentuja, muut ovat aina olleet selvästi pienempiä. Pienin muistaakseni 130g. Tällainen 220g möhkäle ei mahtunut tulemaan pienestä Dafnesta ulos, varsinkin kun toinen jalka oli vielä virheasennossa. Pentu ei olisi millään voinut syntyä itsestään. Sitä ei tietenkään lääkärissä voinut vielä tietää, mutta olisi pitänyt lopettaa yrittäminen paljon aikaisemmin ja ryhtyä vain leikkaushommiin. Heti synnytyksen alettua, minulla oli suoraan sanottuna fiilis, että jotain on pielessä, sillä Dafne oli edellistä kertaa levottomampi, mutta laitoin sen mielessäni Milan pentujen läheisyyden piikkiin tai ajattelin vain ylireagoivani kuluneet pari viikkoa huomioiden. Mutta todennäköisesti supistelu teki oikeasti kipeää, kun pentu oli liian suuri liikkuakseen. Pentuhan löytyi leikkauksen aikana edelleen toisesta kohdun sarvesta eli se ei ollut kaikista yrityksistämme huolimatta liikkunut kunnolla edes synnytyskanavaan.
Enkelipoika
Keisarileikkauksen jälkeen jäin odottamaan Dafnen heräämistä. Siinä kesti suoraan sanottuna huolestuttavan pitkään. Dafnen voimat olivat yksinkertaisesti kuluneet niin loppuun pitkän synnytyksen aikana, että edes herätteen avulla tyttö ei olisi jaksanut herätä. Lopulta oman pennun läheisyys sai Dafnen hieman virkoamaan ja pääsimme lopulta lähtemään. Kello oli tässä kohtaa n. varttia yli viisi. Lääkäriin olimme saapuneet n. 23.30 eli olimme olleet Raisiossa melkein 6 tuntia. Isä oli odottanut tämän ajan autossa kännykkää katsellen ja ehkä vähän torkkuen. Minä olin laitellut viestejä äidille, joka oli puolestaan tiedottanut isää eri käänteistä. Dafnea juoksuttaessani olin käynyt itsekin kerran autolla antamassa tilannepäivityksen.
Nyt näistä tapahtumista on kulunut muutama päivä. Yleensä kirjoitan synnytyskertomukset heti samana tai seuraavana päivänä, mutta nyt en yksinkertaisesti vain ole jaksanut. Kaikki aika on mennyt penturumbassa ja henkisessä toipumisessa. Lisämurheena bongasin Dafnella eilen alkavan nisätulehduksen. Gizmo ei yksinään saa kaikkia nisiä tyhjäksi, niin toinen alanisistä oli jo muuttunut kovaksi maidon pakkauduttua sisään. Annoin sille eilen useaan otteeseen lämpöhoitoa ja illalla haudoin nisää myös kaalinlehdellä. Nisä tuntuukin palanneen melkein normaaliksi. Milan pennut myös pitävät välillä sellaista mekkalaa, että Dafnea alkaa huolettaa ja pari kertaa olen joutunut päästämään Dafnen Milan pentuja kurkkaamaan ja varmistamaan, että sieltä ei hänen pentujaan löydy. Sissiä yritin päästää Dafnen nisälle niitä tyhjentämään, mutta Dafne suhtautui tähän ideaan sen verran varautuneesti, että en viitsinyt kokeilla sitä enempää. Ainakin toistaiseksi kaikki nisät tuntuvat ihan pehmeiltä, vaikkakin ovat maitoa täynnä. Ehkä pääsemme näin eteenpäin. Gizmo onneksi tuntuu erittäin eläväiseltä ja reippaalta pennulta. Poika on nyt jo pari kertaa onnistunut "katoamaan", kun on kaivautunut niin syvälle peittojen alle. Viimeksi tunti sitten tuli melkoiset sydämentykytykset, kun en meinannut pentua laatikosta löytää vilttien alta. Nyt kaikki ylimääräiset viltit ovat poissa, ettei poika vaan tukehduta itseään niiden alle. Epäilen Gizmon olevan karkea, mutta vielä en lyö tätä arviota lukkoon. Pitää vähän pidemmälle nähdä tuota karvan kehittymistä.
Nisän hautomista lämpöpussilla
Dafnen olen yrittänyt pitää mahdollisimman erillään Milasta, koska Mila etälaumalaisena selvästi on Dafnesta erityisen uhkaava Gizmoa kohtaan. Eilen illalla kävi valitettavasti yksi kohtaaminen, jossa Dafne ärähti Milalle ja Mila ärähti takaisin, minkä seurauksena tyttöjen välille uhkasi kehkeytyä kunnon tappelu. Sain Milan vedettyä pois omaan pentuhuoneeseen ja tilanne rauhoittui. Dafnen arpi ei näyttänyt ottavan osumaa ja tyttö tuntui olevan kunnossa. Tänään kuitenkin huomasin, että yksi Dafnen etuhampaista irtosi ärhentelyn tuoksinassa. Onneksi se näyttää irronneen kokonaisena, mutta tilannetta pitää tietenkin tarkkailla. Dafnellahan on kehittynyt parodontiitti, vaikka olemme aktiivisesti käyneet hammaskivenpoistoissa n. 10 kk välein. Tyttö tarvitsisi päivittäistä hampaidenpesua, mutta jotenkin se aina jossain kohtaa unohtuu ja tilanne pääsee taas pahenemaan. Tiedossa on, että seuraavan hammaskivenpoiston yhdeydessä hampaita todennäköisesti lähtee. Oli todella valitettavaa, että yksi irtosi nyt näin itsestään. Pitää tarkkailla tilannetta ja toivoa, että emme ihan vielä joutuisi hammaslääkäriin, vaan Gizmo saisi ensin hieman enemmän kasvaa ja mielellään siirtyä ainakin osittain kiinteälle ruoalle ennen kuin Dafne joutuisi uudestaan lääkärin käsittelyyn.
Vastoinkäymisiä siis riittää ja tänään etälaumaamme kohtasi vielä iso menetys, josta kirjoitan vielä oman postauksen. Tähän loppuun kuitenkin pieni muistokirjoitus menetetylle Dafnen pojalle. Kyseessä on ensimmäinen podengopentu, jonka olen menettänyt ja siksi tilanne kolahtikin hyvin voimakkaasti. Erityisesti Milan kahden pennun menettämisen jälkeen. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että kahden viikon aikana on menetetty 3 pentua. Nyt vain toivon, että tämä jäljellä oleva viisikko porskuttaa luovutusikään ja siitä eteenpäin ilman ongelmia. Mutta nyt vielä menetetyn pojan muistolle.
Estorian Invisible Gremlin
Kommentit
Lähetä kommentti